Yliopistolla näkyy tekemisen meininki

VIIKON VIERAS: Vaasan yliopisto sai loppuvuodesta uuden markkinointi- ja viestintäjohtajan, Jenni Mattssonin. Hän aloitti työssään helmikuun alussa. Ensimmäiset työpäivät ovat olleet hektisiä.

– Alku on mennyt todella vauhdikkaasti. Uutta tietoa on tullut paljon, ja on ollut hienoa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Myös uusi kotikaupunki tulee päivä päivältä tutummaksi, Mattsson kertoo.

Vaikuttava ala. Mattsson on lähtöisin Helsingistä. Juuria löytyy Pohjanmaalta äidin puolelta.

– Isoäitini sukua on lähtöisin Vaasasta ja isoisäni puolelta Laihialta. Isoisäni Paavo Tuomari teki pitkän toimittajauran ja toimi muun muassa Ilkan toimituspäällikkönä.

Mattsson itse päättyi viestinnän ja markkinoinnin pariin huomattuaan alan vaikuttavuuden. Hän opiskeli kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulussa.

– Olen aina kokenut, että markkinointi ja viestintä ovat kiinnostavia. Kun jo opiskeluaikoina näin ja ymmärsin niiden roolin liiketoiminnassa, tunsin löytäneeni oman alani, hän muistelee.

Moniulotteinen kenttä. Mattsson on toiminut aiemmin markkinoinnin ja viestinnän parissa muun muassa Ruukissa ja Kemiralla. Yliopistolle hän siirtyi markkinointi- ja viestintäjohtajan tehtävästä terästukkuri Tibnorilta, joka on kansainvälisen teräsyhtiö SSAB:n tytäryhtiö.

– Olen tehnyt lähes koko urani töitä markkinoinnin, viestinnän ja mainonnan parissa. Esimerkiksi perusteollisuus on hyvin kansainvälistä, ja monet työtehtävistäni ovatkin liittyneet kansainväliseen viestintään ja markkinointiin.

Mattsson kokee, että kansainvälisyys näkyy vahvana myös yliopistolla.

– Teollisuusvuosien jälkeen on todella mielenkiintoista päästä yliopistomaailmaan. Viestinnällisesti yliopistokenttä on todella moniulotteinen ja kiinnostava. Se tekee työstäni mielenkiintoista ja haastavaa, Mattsson kuvailee.

Tekemisen meininkiä. Mattssonin työskentelee uudessa tehtävässään muun muassa yliopiston tunnettuuden ja mielikuvan vahvistamisen parissa. Hänen vastuullaan ovat myös hakijamarkkinoinnin kehittäminen ja yliopiston tutkimusviestinnän edistäminen.

– Yliopistolla on tekemisen meininki, ja pääsen tekemään töitä hienon tiimin kanssa. Työskentelemme yhdessä muun muassa erilaisten sisältöjen parissa, joilla nostamme yliopiston ja Vaasan tunnettuutta ja näkyvyyttä, hän valaisee.

Mattssonia viehättää kasvava digitaalisuus, joka on tuonut markkinointiin ja viestintään lisää mitattavuutta ja personointia.

– Myös perinteinen markkinointi ja viestintä voivat olla hyvin luovaa. Yliopiston roolina on varmistaa, että saamme tulevaisuuden osaajia ja luomme uutta osaamista yhteiskuntaan. Sisäinen ja ulkoinen viestintä ovat tässä elintärkeitä, hän toteaa.

Kompakti ja ketterä. Mattsson näkee Vaasan kompaktina ja ketteränä kaupunkina.

– Yliopistokaupunki on todella kaunis ja opiskelijalle helposti haltuun otettava kokonaisuus. Yritysten työllisyydessä on imuvoimaa, ja Pohjanmaan alueella on aina ollut vahvaa yrittäjähenkisyyttä.

Mattsson pitää tärkeänä, että työlle löytyy myös vastapainoa. Hän on jo kuullut, että Vaasassa löytyvät ihanat juoksu- ja pyöräilymaastot.

Tuore vaasalainen tunnustautuu myös intohimoiseksi kulttuurin ystäväksi.

– Käyn mielelläni esimerkiksi keikoilla, näyttelyissä ja museoissa. Luen paljon kirjoja, ja minulla on koko ajan joku kirja kesken. Yliopiston 50-vuotisjuhlajulkaisu oli kiehtovaa luettavaa, sillä siinäkin kiteytyi alueen teollinen historia ja tekemisen meininki, Mattsson toteaa.

Raija Koivisto