Uutiset

Yhteys toiseen voi kadota kiireessä

Perheneuvonnan asiantuntijat Hanna Bergström, Siv Jern, Sami Saharinen ja Päivi Ylimäki korostavat aidon kohtaamisen merkitystä. Kuva: Nea Koivisto
  • Vaasa

Kommunikaation puute rasittaa monia parisuhteita. Kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus ja ongelmiin ajoissa tarttuminen ovat ammattilaisten näkökulmasta toimivan parisuhteen avaintekijöitä.

Läsnäolon merkitys

Vaasan perheasian neuvottelukeskuksen kahvihuoneessa istuu neljä perheneuvonnan asiantuntijaa. Heidän mukaansa vuorovaikutuksen puute on tyypillisin ongelma, johon heiltä lähdetään hakemaan apua.

Parisuhdeongelmien taustalla on useita muitakin tekijöitä.

– Ihmisten elämässä tapahtuu niin paljon. On tärkeää, että osapuolet ovat läsnä arjessa, ja että parisuhteen asioista puhutaan, kertoo perheneuvoja Päivi Ylimäki.

Apua hakevat useimmiten perheet, joilla on pieniä lapsia. Neuvottelukeskus palvelee vuosittain lähemmäs 300 paria, minkä lisäksi vastaanotolla käy myös yksilöasiakkaita.

– Ihmiset kokevat, että yhteys tai rakkaus kumppaniin katoaa. Joskus on myös sivusuhteita. Tällöin ihmiset yleensä kokevat, että apua on haettava heti, hän jatkaa.

Kommunikaatiolla on suuri vaikutus siihen, kuinka hyvin parisuhde toimii.

– Olkaa kiinnostuneista toisistanne, vinkkaa vastaanottosihteeri Hanna Bergström.

Arki haastaa perheet

Perheiden ajasta kilpailee moni asia. Työt vievät paljon aikaa, samoin kuin lasten ja vanhempien harrastukset.

– Kaikilla ei ole lähellä verkostoa, joka voisi auttaa. Kun puhutaan ruuhkavuosista, niin ruuhka-sana kuvaa hyvin monien perheiden tilannetta, toteaa perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Sami Saharinen.

Vaatimukset ajankäytön suhteen ovat nykyään todella kovat.

– Täytyisi olla aikaa itselle, perheelle ja parisuhteelle, ja kaikessa pitäisi vielä onnistua hyvin, Ylimäki lisää.

Ongelmiin tartuttava ajoissa

Ennaltaehkäisevä työ korostuu myös parisuhde- ja perheasioissa. Apua haetaan usein vasta sitten, kun pari on jo ajautunut kriisiin.

– Monissa tapauksissa olisi ollut hyvä, jos pari olisi tullut meille aikaisemmin. Jos parisuhteessa tuntuu vaikealta, ulkopuolista apua voi kokeilla, Ylimäki avaa.

Neuvottelukeskus järjestää myös säännöllisesti Kunpa sinut tuntisin paremmin

-parisuhdekursseja.

– Ennaltaehkäisevää työtä pitäisi tehdä enemmän, jotta me kaikki osaisimme hoitaa parisuhteitamme paremmin, Ylimäki jatkaa.

Tukea tavoitteisiin

Neuvottelukeskus tarjoaa tukea parin tavoitteisiin.

– Monet ovat sanoneet, että annamme tilaa ja aikaa. Kotona olla liian väsyneitä puhumaan tai kahdenkeskistä aikaa ei ole, kertoo perheneuvoja Siv Jern

Neuvottelukeskukseen tultaessa yhteistä aikaa on puolitoista tuntia ja toinen ihminen on läsnä.

– Täällä puhutaan ja kuunnellaan toisella tavalla, Jern täsmentää.

Usein ongelmatilannetta helpottaa keskusteleminen täysin vieraan ihmisen kanssa. Vaasassa apua on tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

– Meillä on täysi vaitiolovelvollisuus. Meillä ei kirjoiteta edes rekisteriä asiakkaista, eli ihmisistä ei jää mitään kertomuksia, Ylimäki lisää.

Parin ei välttämättä tarvitse tietää tavoitettaan vastaanotolle tultaessa.

– Meidän työmme näkökulmasta kaikissa tilanteissa on toivoa, Saharinen täydentää.

Nea Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka