Uutiset

Wasa Starsin avustuksia voi pian hakea

Wasa Starsin toiminnanjohtaja Jaakko Jokela ja hallituksen jäsen sekä tukikummi Mikaela Ingberg ovat iloisia siitä, että Wasa Stars on saanut tukea monelta yritykseltä, yhdistykseltä ja yksityishenkilöltä. Kuva: Rami Louke
  • Vaasa

– Yhdistyksemme tarkoituksena on tukea Vaasan seudun nuorten urheilutoimintaa ja erityisesti vähäosaisia lahjakkaita nuoria urheilijoita. Pyrimme löytämään eniten tukea tarvitsevat innokkaat nuoret urheilijat, jotta he pystyisivät jatkamaan rakastamaansa lajia, sanoo Wasa Starsin hallituksen puheenjohtaja Vesa Hakkarainen.

Koronaepidemia kuritti

Wasa Stars on ollut toiminnassa nyt reilun vuoden ja toiminta-aikana tukea on jaettu vaasalaisille nuorille urheilijoille noin 5 000 euron edestä. Perjantaina aukeavalla hakukierroksella avustuksia jaetaan 3 000 euron edestä.

– Tavoitteenamme on jakaa tänä vuonna tukea eri muodoissa 9 000 euroa. Koronapandemia on kurittanut monia yrityksiä ja se on vaikeuttanut myös meidän rahankeruutamme. Olemme joutuneet perumaan jo kaksi tapahtumaa tältä vuodelta, mutta toivomme että tilanne normalisoituu jälleen syksyllä, Hakkarainen sanoo.

– Olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä, että moni yritys sekä yhdistys on tukenut meidän toimintaamme myös näinä haastavina aikoina, hän lisää.

Korona aikaisti hakua

Avustuslomakkeen kautta lähetetyt hakemukset menevät nimettöminä Wasa Starsin hallituksesta erillisen avustusvaliokunnan käsittelyyn.

– Hakemuksia voi lähettää kesäkuun ajan, jonka jälkeen valiokunta ottaa ne käsittelyyn ja tekee avustuksista ehdotuksen hallitukselle. Avustukset on tarkoitus maksaa vielä kesän aikana, Hakkarainen kertoo.

– Alun perin suunnittelimme ensimmäistä hakemuskierrosta syksylle, mutta koronapandemia ja sen aiheuttamat lomautukset sekä irtisanomiset ovat vaikuttaneet myös monen perheen tilanteeseen, joten päätimme aikaistaa hakukierrosta muutamalla kuukaudella, hän jatkaa.

Toimintaa tukevat myös yksityishenkilöt, jotka voivat ostaa Wasa Starsin tuotteita tai liittyä jäseneksi.

– Yksityishenkilöiden tuki on meille myös merkittävä ja on ollut ilo huomata, että yritysten ja yhdistysten lisäksi moni yksityishenkilö on innolla mukana tukemassa meidän toimintaamme, Hakkarainen iloitsee.

– Tärkeässä roolissa ovat myös iso joukko tukikummejamme, jotka antavat kasvot Wasa Starsille. Toivottavasti toimintamme avulla saamme autettua monia potentiaalisia nuoria urheilijoita eteenpäin lajissaan, hän lisää.

Avustusten hakulomake löytyy osoitteesta www.wasastars.fi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka