Vintage-kirpputorin taival päättyi

Vaasalaiset Esa Kylmäluoma ja hänen vaimonsa Christina perustivat pari vuotta sitten Vaasan sydämeen vintage-vaatteisiin erikoistuneen ReStore Second Hand -kirpputorin. Koronakriisin vuoksi he joutuivat sulkemaan ovensa.

– Ilman koronaa tietysti olisimme todennäköisesti jatkaneet toimintaa normaalisti, Kylmäluoma sanoo.

Helppo päätös

Kaikki alkoi alkuvuodesta 2014, kun pariskunta perusti Palosaarelle kirpputorin. He ehtivät miettiä perustamista ja yritystoimintaa vain kolme viikkoa ennen perustamispäätöstä. Kaikki palaset loksahtelivat paikoilleen juuri sopivasti, josta syntyi Palosaaren kirpputori.

– Aikoinaan halusin jossain muodossa kokeilla yrittäjyyttä, ja kirpputori oli siihen helppo valinta. Pian kierrätys ja katumuoti alkoivat entistä enemmän kiinnostaa, Kylmäluoma selittää.

Palosaaren kirppis saikin vuosien varrella itselleen kyläkaupan maineen.

Vintagelle kysyntää

Vuonna 2018 idea toisesta kirpputorista putkahti mieleen.

– Kiinnostus erityisesti vaatteisiin kasvoi ja sen myötä seurailin paljon esimerkiksi netissä toimivia vintage-kirppiksiä. Koimme, että tämä meitä kiinnostava ala ja että vintagea myyvälle kivijalkamyymälälle olisi tarvetta ja kysyntää, Kylmäluoma kertoo.

Kylmäluomat saivat mukaansa yhtiökumppanin, joka yhdessä pariskunnan kanssa perusti Vaasan ydinkeskustaan ReStore Second Hand -kirpputorin. Palosaaren kirpputorin myymisen jälkeen oli heillä aikaa keskittää koko energiansa vintageen.

– Ostimme vaatteita ihmisiltä suoraan tai käytimme Palosaaren kirpputorilla aloittamaamme hinnoittelupalvelua. Palvelussa ihmiset antoivat vaatteensa meille hinnoiteltavaksi ja he saivat provisiopalkan vaatteista, Kylmäluoma selittää.

Kirpputoria ryhdyttiin tietoisesti kehittämään hiljakseen, esimerkiksi painattamalla myymälän omia kangaskasseja. Myyntiin pyrittiin hankkimaan vaatteita laidasta laitaan, pääasiassa vintagea, katumuotia sekä 90- ja 80-luvun muotia ja pinnalla olevia muotimerkkejä kohtuuhintaan.

– Mielestäni yrittäjyydessä pätee se, että mieluummin aloittaa pienestä ja kasvattaa pikku hiljaa, kuin haukkaa liian suuren palan kerralla, Kylmäluoma sanoo.

Persoonalliset tyylit

Kirpputori menestyi hyvin, mutta täydellisesti kohderyhmään kuuluvia nuoria ja nuoria aikuisia ei tavoitettu. Tarkoituksena oli lähteä panostamaan entistä paremmin markkinointiin, kunnes koronavirus saavutti Suomen.

– Nyt ei ole tiedossa, mitä alamme Christinan kanssa tekemään, mutta toivottavasti voisimme jatkaa toimintaa harrastuspohjalta esimerkiksi tapahtumissa tai internetissä, Kylmäluoma pohtii.

Hänen mielestään parasta vintage-kirpputorissa on ollut erikoisten vaatteiden myyminen sekä ihmisten erilaisten ja persoonallisten tyylien näkeminen.

– Näitä vaatteita ei joka paikassa myydä, joten kyllä niitä kaikkein värikkäimpiä ja erikoisimpia osuu joskus silmään kaupungilla. Se on hieno tunne, kun tietää, että tuo on varmasti ostettu meiltä, Kylmäluoma sanoo.

Emilia Kovanen