Viikonloppu täynnä tanssia ja musiikkia

Monikulttuurinen AGOO Festival järjestetään Vaasan torilla jälleen tulevana viikonloppuna. Luvassa on kaksi päivää täynnä tanssia, musiikkia, ruokaa ja työpajoja.

– Ensimmäinen festivaali järjestettiin jo vuonna 2012. Ainutlaatuinen ja värikäs tapahtuma tarjoaa mielenkiintoista toimintaa ja esityksiä koko perheelle, kertoo Francis Oye kulttuuriyhdistys Kpanlogo Yedestä.

Joogaa ja teatteria

Tapahtuman järjestää Kpanlogo Yede yhteistyössä Vaasan kaupungin ja paikallisten yhdistysten kanssa. Lauantai torilla järjestetään erilaisia työpajoja.

– Luvassa on muun muassa joogaa sekä A Bigger Heart -ryhmän tarinankerrontaan liittyvä paja. Lapset pääsevät opettelemaan maalausta ja nauttimaan Pikku Aasin Nukketeatterin esityksestä.

AGOO Festival on tapaamispaikka myös monille Suomessa asuville muusikoille ja artisteille. Festivaalissa esitellään joka vuosi ulkomaalaisiakin artisteja.

– Sunnuntaina esiintyy Keniasta lähtöisin oleva R&B-artisti Billy Kym. Nousen myös itse lavalle Chili Love -bändin kanssa. Kokoonpanomme soittaa musikaalisia rytmejä maailmalta, ja viikonloppuna soi erityisesti latinalainen musiikki.

Perheiden tueksi

Tämän vuoden AGOO Festivalin teemana on mielen hyvinvointi. Musiikki ja taide voivat Oyen mukaan auttaa käsittelemään elämän synkkiäkin hetkiä.

Festivaalissa on mukana muun muassa 16-vuotias seinäjokinen rap-artisti Joacim, joka julkaisi ensimmäisen biisinsä Puoli Vuotta Helvettii 14-vuotiaana sairastuttuaan syöpään.

– Sairastumisen jälkeen musiikista tuli hänelle tärkeimpiä asioita elämässä. Joacim yhdistelee musiikissaan räppiä ja laulua, ja sanoitukset biiseihin kumpuavat omista tunteista.

Oye haluaa kiittää festivaalin tukijoita ja vapaaehtoisia tekijöitä.

– Festivaalin tarkoituksena on alusta lähtien ollut rakentaa yhteisöllisyyttä. Haluamme tukea myös perheitä ja lapsia, sillä kaikilla ei ole varaa lähteä muulle paikkakunnalle tai maksaa kalleista pääsylipuista. Maksuton festivaali on lunastanut paikkansa Vaasan kesässä, Oye sanoo.

Raija Koivisto