Uutiset

Vesa Koivumäki eläkkeelle elokuussa – Ikkunan päätoimittajan haku auki

Vesa Koivumäki jää eläkkeelle elokuussa. Päätoimittajana hän on ollut rohkea ja kantaaottava ja jättää suuret saappaat täytettäväksi. Kuva: Minna Hirvelä
  • Vaasa

Helmikuussa Vaasan Ikkunan lukijoille kerrottiin lehden tulevasta uudistuksesta. Sen lisäksi vuosi 2021 tuo tullessaan toisenkin merkittävän muutoksen.

– Ikkunan pitkäaikainen päätoimittaja Vesa Koivumäki jää eläkkeelle elokuussa. Uuden päätoimittajan haku avautuu sunnuntaina, kun hakuilmoitus julkaistaan Ilkka-Pohjalaisessa, kertoo I-Medioiden media- ja markkinointipalveluiden liiketoimintajohtaja Jarno Puutio. Hakulomake löytyy myös täältä.

Rohkeasti kantaaottava

Puution mukaan Vaasan Ikkunan uudella luotsilla tulee olla Vaasaan ja vaasalaisuuteen vahva tuntuma. Vaasalaisena ikonina tunnettu Koivumäki jättää myös suuret saappaat täytettäväksi.

– Vesa on ollut päätoimittajana napakka, rohkea ja kantaaottava, ja on siten onnistunut herättämään kaikuja moniin suuntiin ja ollut pidetty, Puutio kuvailee.

Puution mukaan tulevalta päätoimittajalta on rohkeuden lisäksi löydyttävä taituruutta tulevaisuuden monikanavaiseen mediaan.

– Perinteisen, painetun lehden rinnalla Ikkunakin tulee kasvamaan digitaalisesti, ja uudistuva lehti tulee olemaan vahvasti läsnä sosiaalisessa mediassa, kertoo Puutio.

Suuren suosion salaisuus

Vaasan Ikkuna on läpi historiansa ollut vaasalaisten oma kaupunkilehti, joka on aina ollut todella pidetty.

Puutio näkee lehden suuren suosion salaisuutena sen, että se tarjoaa laajan näkymän vaasalaiseen kaupunkikulttuuriin, ajankohtaisiin uutisiin ja mainostajien tarjouksiin.

– Kuten lukijakyselyssäkin on tullut esiin, ihmiset arvostavat sitä, että Ikkunasta löytyy kannesta kanteen mielenkiintoisia juttuja vaasalaisista ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista. Ikisuosikkina ovat myös Ruusut ja Risut, sanoo Puutio.

Kaikenikäiset lukijat odottavat lehteä, joka jaetaan joka viikko maksutta kotiin ja joka on aidosti läsnä vaasalaisten arjessa.

– Ikkuna myös nivoutuu hyvin vaasalaisten elämän eri vaiheisiin. Ensimmäinen oma linkkinikin Ikkunaan oli jo 80-luvun puolivälissä, kun nuorena poikana keräsin taskurahaa ja jaoin lehteä koteihin, Puutio muistelee.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka