Vesa Jokinen televisiossa oma itsensä

Klamydiasta tuttu Vesa Jokinen on nähty tänä vuonna Vain Elämää -sarjassa televisiossa.

– Se, että oli niin laaja artistikaari. Iskelmästä punkkiin. Ei ollut tavanomainen VE-kattaus, Jokinen perustelee osallistumistaan.

Sarjaa on nähty vuodesta 2012. Tämän vuoden kuvaukset aloitettiin heinäkuun lopulla.

Jokinen veti versioita esimerkiksi kappaleista Tonttu (säv. Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi), Huominen on sun ja Joulu piritalossa. Myös Pienen pojan elämää -kappale vedettiin ohjelmassa.

”No niinhän siinä kävi, mikään auta ei

Toi ponihäntänen tyttö multa lopun tolokun vei.”

Jokisen haaveiden ammatti oli muusikko. Koulun musiikin tunneista kysyttäessä hän vastaa:

– En pitänyt.

Mies kertoo, että muusikon työ on hänelle elämäntyö.

– Jos en ole keikalla, sitten tekemässä biisejä tai studiossa äänittämässä niitä.

Uusi rumpali

Jokinen tunnetaan Klamydian lisäksi myös Kylähullut punkrock-bändistä, jossa on soittanut muun muassa Tommi Lillman. Hän oli osana myös Lordia.

Yli 30-vuotiaalle Klamydialle on vastikään tullut uusi rumpali, Pasi Helin, joka on kitaristi Jari Helinin pikkuveli. Helin on soittanut myös Tulenkulkijoissa.

Kokemus VE-sarjasta oli Jokiselle oikein hyvä ja kaikki oli järjestetty asiallisesti.

Mitä seurauksia osallistumisesta on tullut?

– Hyvää palautetta on tullut todella paljon.

Bändille on ohjelman myötä tullut Jokisen mukaan lisää hyvää meininkiä.

Paljon bändejä

Jokinen tutustui sarjassa muihin taiteilijoihin, suurin osa oli tuttuja ennestään. Ohjelmassa on oma bändi muusikkoineen.

Mediasta käy ilmi, että laulaja pitää kiinni yksityisyydestään, millainen hän sitten oli sarjassa?

– Oma itseni oon.

Punkiin kuuluu ajatus siitä, että jokainen osaa soittaa.

– Oikein hyvä. Paljon hyviä bändejä, Jokinen toteaa suuntauksen tilasta pohjolassa.

Artistit ohjelmassa olivat Klamydian Jokisen mukaan mukavia tyyppejä. Stigin musiikki-tyyleihin kuuluu rap ja R&B, joka tulee sanoista rytmi ja blues. Stigin esitys jäi mieleen.

– Stigi oli kyllä kova.

Levy ilmestyy

Ensi vuonna bändiltä ilmestyy uusi levy. Edellinen levy Aikuisilta kielletty, ilmestyi 2018. Se pärjäsi hyvin virallisella listalla.

– Keikkaa on paljon, jos korona suo, Jokinen muotoilee.

Vedetäänkö keikoilla Muisto vain jää? Se on Jouko ja Kosti -nimisen kaksikon versio vuodelta 1968.

– Jotain VE-kamaa on tulossa, Jokinen lupailee.

Kysyttäessä, mistä hän tykkää Vaasassa, Jokinen vastaa ytimekkäästi.

– Hyvä lintukoto. Parasta kaupungissa on meri ja kesä.

Laulajaa kiinnostaa kaikki taide. Saammekohan kokea jotain ihan erilaista Jokiselta ensi vuoden kesäkuussa yhtyeen stadion-konsertissa Elisa-stadionilla Vaasassa?

Iiris Penttilä