Vanhat vaatteet saavat uuden elämän paikallisessa ompelimossa

Yli neljä vuotta Vaasan keskustassa toimineessa Alexandra & Mia -ompelimossa ”pelastetaan vanhoja vaatteita”, kuten omistaja Maria Holm sanoo.

Tämän lisäksi ompelimossa myydään ja tehdään mittatilaustyönä sisustustekstiilejä sekä valmistetaan uusia vaatteita.

Vanhat trendit nousussa. Holm ja pukuompelija Tiina Västi arvioivat, että viime vuosikymmeninä tasaisesti noussut kulutusinto on osittain laantumassa, ja ihmiset tahtovat nyt myös vaalia vanhaa.

– Vanhojen vaatteiden korjaamisesta on tullut trendikästä, Holm kertoo.

– Ihmiset ovat ehkä myös heränneet siihen, että vaatteiden kulutus nykyisellään ei ole kestävää, Västi lisää.

Holmin kokemuksen mukaan monet eivät ole aiemmin olleet tietoisia korjauspalveluiden olemassaolosta.

– Ennen korjauspalveluita ei käytetty. Ihmiset osasivat korjata vaatteensa itse tai perheessä oli joku, usein isoäiti, joka osasi korjata vaatteet, Holm pohtii.

Vaateteollisuuden haasteet. Holm ja Västi uskovat, etteivät ihmiset usein tiedä, kuinka paljon uuden vaatekappaleen valmistaminen maksaa ympäristölle.

– Esimerkiksi yksien farkkujen tekemiseen kuluu noin 10 000 litraa vettä, Holm kertoo.

Vaatteita myös valmistetaan nyt enemmän kuin koskaan ennen. Muotiteollisuuden sykli on kiihtynyt huimaa vauhtia kymmenen viime vuoden aikana.

– Vaatekauppoihin tuli ennen neljä mallistoa vuodessa. Nykyään kaupat saavat viikoittain uusia vaatekappaleita, joista jokainen on yksittäispakattu muoviin, Västi sanoo.

Ihmisiä kiinnostaa usein, mitä tapahtuu vaatteille, jotka eivät mene kaupaksi.

– Kaikista tekstiileistä kierrätetään globaalisti vain 20 prosenttia. Loput poltetaan tai ne päätyvät kaatopaikalle, Holm ja Västi tietävät kertoa.

Vintagea ja persoonallisia uutuuksia. Ennen vaatteita valmistettiin vähemmän, ja ne olivat tunnetusti kestävämpiä. Esimerkkinä tästä ovat ompelimoon usein korjattavaksi tuotavat vintage-vaatteet.

– Jos vaate on kestänyt jo 50 vuotta, uskon sen kestävän korjauksen jälkeen myös seuraavat 50, Västi nauraa.

Ompelimoon tuodaan muokattavaksi myös paljon uusia vaatteita.

– Pienellä muokkauksella uusistakin vaatteista voi saada persoonallisia, ainutlaatuisia kappaleita, Holm sanoo.

Holm toivoo ihmisten näkevän, ettei vaatteita tarvitse aina ostaa uusina.

– Vaatteita voi ostaa käytettyinä tai niitä voi myös vuokrata yhtä tai kahta käyttökertaa varten.

Ihmiset saattavat kokea, että vaatteita ei kannata korjauttaa, jos uuden saa halvemmalla.

– Muuten hyvässä kunnossa oleva vaate voi pienellä korjauksella kestää käytössä pitkään, mikä saattaa lopulta tulla halvemmaksi kuin uuden vaatteen ostaminen, Holm sanoo.

Josefiina Vanhanen