Valokeilassa arjen sankarit

Wasa Teaterissa 19. tammikuuta ensi-iltansa saanut Den första dagen (Kuin ensimmäistä päivää) on tragikoominen kertomus hyvinvointiyhteiskunnan arjen sankareista, joita ilman pyörät lakkaisivat pyörimästä.

Yksi näistä arkisista puurtajista on hoitokoti Vilassa (suom. Lepola) lähihoitajana työskentelevä Ritva, joka on juuri palannut työpaikalleen viikon lomalta. Ritva on päättänyt aloittaa uuden elämän: ei ylitöitä, ei kahvintissuttelua yövuorojen aikana. Mutta kuten parhaissa komedioissa, kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan.

Alun perin Anna Krogeruksen suomeksi vuonna 2007 kirjoittama, nyt ensimmäistä kertaa ruotsiksi esitettävä Den första dagen on humoristinen ja lämmin, samalla kertaa viihdyttävä ja viisas kertomus vanhustenhoidosta, maahanmuuttajien integroimisesta, säästöistä ja määräyksistä. Tehokkuusvaatimuksista, joiden keskellä ihminen yrittää selvitä päivästä toiseen.

Jatkuva pula hoitajista. Ritvan roolissa tunnollisena, empaattisena, asukkaita kuuntelevana ja auttavaisena hoitajana nähdään näyttelijä Carola Sarén.

– Sekä itkin että nauroin lukiessani näytelmän ensimmäistä kertaa, Sarén sanoo.

– Roolihahmoni Ritva on tuttu monilla työpaikoilla. Hän antaa kaikkensa muille, yrittää ratkaista ongelmat ja tulee usein hyväksikäytetyksi. Lähihoitajan roolin parissa työskenteleminen oli kiinnostavaa ja tunnistettavaa. Totuushan valitettavasti on, että hoitolaitoksissa on pulaa henkilökunnasta.

Vanhustenhoidon tila Suomessa puhuttaa ja mietityttää monia, myös Sarénia.

– Olen lukenut aiheesta jonkin verran. Sydäntäni raastaa ajatella laitoksia, joissa henkilökuntaa ei ole riittävästi. Kaikessa pitää säästää, ja eniten kärsivät juuri meidän vanhuksemme, jotka ansaitsisivat arvokkaan elämän!

– Mietin, ovatko päättäjät tulleet ajatelleeksi, että myös he ovat jonakin päivänä vanhoja? Ehkä heidän pitäisi työskennellä tai olla asiakkaana hoitolaitoksessa jonkin aikaa, ja vasta sitten tehdä päätöksiä.

80 vuoden ikäero. Åsa Salvesenin ohjaamassa produktiossa on mukana yhteensä neljätoista esiintyjää. Nuorin on 7-vuotias, vanhin 87. Sarén kertoo solahtaneensa joukkoon hyvin.

– On ollut todella hauskaa ja antoisaa saada työskennellä eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten kanssa, näyttelijä pohtii.

Näytelmän sanoman Sarén kiteyttää seuraavasti: ollaan kilttejä ja hyviä toisillemme.

Den första dagenia esitetään Wasa Teaterissa 3.3. asti. Esityksiin on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

Satu Grönroos

>>>>>>> Stashed changes