Uutiset

Vaasassa luvassa värikäs kulttuurisyksy

Black Wall Galleryn syksyn näyttelyt mahdollistavat esimerkiksi elämän rajapintojen sekä elinympäristön muutoksen käsittelyn taiteen avulla. Kuva: Meiju Pykäri
  • Vaasa

Vaasan syksyn kulttuurikattauksesta löytyy laaja kirjo erilaisia tapahtumia. Esiintymislavoilla nähdään sekä paikallisia että kauempaa saapuvia korkeatasoisia taiteilijoita.

Vaasan taiteilijaseuran ylläpitämä Black Wall Gallery tarjoaa syksyn aikana viisi erilaista näyttelyä. Esimerkiksi 14.9. alkava Susa Walveen ja Iitta Pietin näyttely Virtaus käsittelee elämän rajapintoja, tyhjyyttä sekä läheisen poismenoa.

Paikallisten taiteilijoiden Alli Alhon, Ossi Lehdon ja Sirpa Seppelinin näyttely Eroosio puolestaan kertoo siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän joutuu vaihtamaan ympäristöään.

Tanssillisia kokemuksia kaikenikäisille. Pohjanmaan tanssin aluekeskus haluaa tarjota luovuutta niin lapsille, nuorille kuin ikäihmisillekin. Kouluihin viedään erilaisia työpajoja. Tanssitaiteilija Mia Malviniemi tekee yhteistyötä kotihoidon kanssa viemällä tanssia myös ikäihmisten arkeen.

– Iris-lyhytelokuva yhdistää tanssia ja lyhytelokuvaa teokseksi, joka käsittelee vahvuuden, kestävyyden sekä nähdyksi tulemisen tarpeen teemoja. Girl girl girl puolestaan keskustelee humoristisesti siitä, miten yhteiskunta määrittelee tyttönä olemista.

Syksy huipentuu nykytanssiin painottuvaan Pohjanmaa tanssii -festivaaliin Vaasan kaupunginteatterilla 26.10.

Vuoropuhelua ympäristöasioista. Elokuvakeskus Botnian järjestämä kansainvälinen Vaasa Wildlife -festivaali 26.-30.9. tuo Vaasaan luontoelokuvien parhaimmistoa ja tekijöitä ympäri maailmaa.

– Festivaalilla halutaan muun muassa lisätä tietoisuutta luonnosta ja ympäristönsuojelusta sekä kuvata esimerkiksi ihmisen toiminnan vaikutusta ympäristöön, ilmastonmuutosta sekä kestävän kehityksen energiamuotoja.

Esimerkiksi Vaasan ylioppilaskuoro tarjoaa elämyksiä musiikin ystäville. He esiintyvät muun muassa yliopiston tohtoripromootiossa 7.9., kaupungin kirkon joulukonsertissa sekä juhlivat 20-vuotista taivaltaan juhlakonsertin merkeissä 17.11.

– Vaasan kamarimuusikoiden Kuula-Merikanto -juhlakonsertissa puolestaan konsertoi suomalaisen säveltaiteen kärkinimiin kuuluvat Jorma Hynninen, Kalevi Kiviniemi sekä Ilkka Paananen.

Rohkeasti kokeilemaan. Kulttuurin kentällä tapahtuu paljon myös sellaista, mistä moni ei välttämättä ole lainkaan tietoinen. Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluiden kulttuuripäällikkö Sanna Bondas kannustaa ihmisiä olemaan rohkeita ja kokeilemaan uutta.

– Kulttuurin kentän laaja kirjo on mahtava nähdä. Minusta on tärkeää, että ihmiset pääsevät kokemaan ja näkemään tanssia ja musiikkia. Se on ihan omanlaistaan juttua verrattuna esimerkiksi taidenäyttelyssä käyntiin. Toivon, että ihmiset menevät rohkeasti kokeilemaan myös sen tutun ja turvallisen ulkopuolelle.

Meiju Pykäri

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka