Uutiset

Vaasan viimeinen kenkäkauppa sulkee ovensa

Sanna Ollila sanoo pitävänsä kenkäkaupan ovet auki niin pitkään helmikuussa, kun tavaraa riittää. Kuva: Minna-Riikka Kennola
  • Vaasa

Vaasan viimeinen kenkäkauppa, Kookenkä sulkee ovensa helmikuussa. Koko ketjun toiminta loppuu vuoden 2021 aikana. Kauppias Sanna Ollila sanoo, että Vaasan liikkeen lopettaminen ei kuitenkaan liity siihen.

– Tein päätökseni lopettamisesta jo aika kauan sitten. Asiakaskuntaa ei vain ole ollut tarpeeksi, jotta olisi ollut intoa jatkaa, hän kertoo.

Ollila myöntää, että koronaepidemialla on ollut suuri vaikutus myyntiin.

– Maaliskuussa 2020 ajoimme niin sanotusti suoraan päin seinää, hän kiteyttää.

– Sekään ei kuitenkaan ollut syy liikkeen sulkemiseen. Olin tehnyt päätöksen jo aiemmin. Ennen pandemiaa myynti pysyi pitkään samoissa lukemissa, kasvua ei tullut, Ollila lisää.

Virheasennot kenkien mukana

Kookenkä on palvellut Vaasassa noin kolmekymmentä vuotta. Ollila on ollut siitä ajasta puikoissa kuusi vuotta. Verkkomyynti on hänen aikanaan kasvanut koko ajan. Kenkiä on Ollilan mielestä hankala ostaa verkosta.

– Mitä enemmän ihmiselle tulee ikää, sitä selvemmin näkyvät muutokset myös jaloissa ja ihmiset kaipaavat kunnon kenkiä. Vaatteita voi verkosta saada sopivia, vaikka ostaisi vähän reilumpaakin kokoa, kengissä se ei mene niin, hän toteaa.

Ollila ei ole koskaan tilannut verkosta kenkäparia, ja sanoo jatkossakin hankkivansa ne kivijalkamyymälöistä.

– Olen huolestunut tästä suuntauksesta, että lapsille ostetaan käytettyjä kenkiä. Jos edellisellä lapsella on ollut virheasento jaloissaan, kengäthän ovat jo muotoutuneet sen mukaan ja seuraavan käyttäjän jalka matkii virheasentoa. Lapsen jalka on rustoinen, joka muuttuu helposti, myös virheasentoihin, hän muistuttaa.

Katse tulevaan

Vaikka liikkeen sulkeminen on haikeaa, on Ollila suunnannut katsettaan hieman jo tulevaankin.

– Ensin haluan vetää hetken henkeä. Tulevaisuudensuunnitelmani toteuttaminen vaatii vielä paljon tekemistä.

Ollila haluaa uskoa, että vaasalaiset panostavat jatkossakin jalkoihinsa. Hän sanoo olevansa hieman huolissaan alan suuntauksesta.

– Olen ollut Vaasassa kenkäkauppiaana kuusi vuotta, ja sinä aikana viisi muuta kenkäkauppaa on lopettanut toimintansa, Ollila kertoo.

– Toisen Kookenkäni lopetin vuoden 2018 alussa, ja se ei ole edes tuossa viiden luvussa mukana, hän lisää.

Ollila kiittää osaavaa henkilökuntaansa, joista kaksi jää liikkeen sulkemisen vuoksi työttömäksi.

– Siinä jää kaksi hyvin ammattitaitoista ihmistä jollekin rekrytoitavaksi, hän vinkkaa.

Katja Lahti

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka