Uutiset

Vaasan Uimaseuran tavoitteena on tulla Suomen parhaaksi

Uimarit Kirill Helsing ja Juuso Syrjälä pitävät hyvää valmennusta, kovaa treeniä ja vanhempien tukea pohjana menestykselle. Kuva: Josefiina Vanhanen
  • Vaasa

Vaasan Uimaseura on toiminut jo 115 vuotta, ja se on yksi Suomen vanhimmista uimaseuroista. Seurassa on 628 jäsentä, joista 220 on lisenssiuimareita ja 300 uimakoululaisia.

Seurassa toimii 16 kilpa- ja 29 uimakouluryhmää. Valmentajia ja ohjaajia on yhteensä 75. Ainoastaan kaksi valmentajista on palkattuja.

– Kaikki muut toimivat rakkaudesta lajiin, kertoo seuran johtokunnan sihteeri ja yksi valmentajista, Tuukka Turunen.

Yhteistyöllä menestykseen. Seura on asettanut tavoitteekseen olla Suomen paras uimaseura vuonna 2024. Turusen mukaan tavoite on realistinen, vaikka siihen on vielä matkaa.

Turunen nimeää yhteisöllisyyden, kunnianhimon ja energisyyden seuran avainsanoiksi. Niiden pohjalta seura rakentaa toimintaansa ja tähtää päämääräänsä.

Seura ryhtyi tositoimiin tavoitteensa saavuttamiseksi viime vuonna. Turunen kertoo, että seura on kehittänyt uudistetun valmennusjärjestelmän, jossa eri ikätasot otetaan paremmin huomioon. Lisäksi harjoittelua on pyritty monipuolistamaan ja uimakoulutoimintaa kehittämään.

Satsaus nuoriin uimareihin. – Meillä on paljon uimareita, jotka haluavat olla Suomen parhaita. Seuran tehtävä on miettiä, miten auttaa heitä pääsemään huipulle, Turunen toteaa.

Työ on hyvä aloittaa nuorella iällä. Seura pyrkiikin nyt ottamaan enemmän lapsia uimakouluun.

Puute innokkaista uimareista ei ole ongelma, sillä uimavuoroihin on jopa jonoja.

– Pyrimme saamaan kaikki innokkaat uimarinalut kursseille ja ryhmiin mahdollisimman tehokkaasti, Turunen kertoo.

Vaasan Uimaseura näkee nuoriin investoimisessa avaimen tulevaisuuden menestymiseen.

– Huiput nousevat innostuneesta ja motivoituneesta pohjasta, Turunen toteaa.

Vaasa isännöi kisoja joulukuussa. Vaasan uimahallissa uidaan Suomen ikäkausimestaruuskilpailujen finaalit 1.–3. joulukuuta.

– Tavoite on, että saataisiin mahdollisimman paljon uimareita pistesijoille, eli kahdeksan parhaan joukkoon. Jos 10 mitalia tulee, se on kova juttu, kertoo valmentaja Juha Hulkki.

Kirill Helsing, 15, ja Juuso Syrjälä, 16, kilpailevat molemmat joulukuun alussa järjestettävissä ikäkausimestaruuskisoissa.

– Meillä ei ole mitään hävittävää. Me mennään uimaan kovaa ja tehdään omat ennätykset, kertoo Syrjälä kisatavoitteistaan.

Helsing kertoo tavoittelevansa oman ennätyksensä lisäksi pääsyä pistesijoille.

Kisat ovat pojille syyskauden päätöskisat. He ovat kilpailleet jo neljissä kisoissa tänä syksynä.

– Viimeiset viikot ennen kisoja treenataan normaalilla aikataululla, mutta erityisen kovaa, kertoo Helsing kisoihin valmistautumisestaan.

Josefiina Vanhanen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka