Uutiset

Uusien ideoiden edessä

Sunnuntaina VPS kohtasi helsinkiläisen jalkapalloseura Gnistanin jalkapallon Ykkösen ottelussa kymmenen katsojan edessä. Kuva: Samppa Toivonen
  • Vaasa

Koronatilanne on ajanut urheiluseurat ahdinkoon, mutta myös pistänyt seurat ideoimaan uusia mielenkiintoisia tuotteita sekä palveluita.

Jääkiekon Liigassa pelaava Vaasan Sport ei ole päässyt aloittamaan kautta vielä kotonaan ollenkaan, sillä kokoontumisrajoitukset estävät tällä hetkellä yleisön ottamisen upouuteen jäähalliin.

Sport lanseerasi kampanjan Sport vs. Covid-19, jossa Vaasan jäähalli täytetään virtuaalisesti. Fanit voivat ostaa kymmenen euron hinnalla fanitarran ja paikan ”ottelusta”. Tällä hetkellä virtuaaliotteluun on myyty lippuja yli 2 400 kappaletta ja kampanja jatkuu lokakuun loppuun.

– Ihan hyvin on tarroja mennyt kaupaksi. Kyllähän tässä saa pohtia kaikenlaista, kun kotipelejä ei ole saatu pelattua, myöntää Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén.

Fanit ovat itse aktivoituneet sosiaalisessa mediassa haastamalla kavereitaan hankkimaan lisätarroja Sportin voitoista.

– Sportin koko yhteisö on kiitettävällä tavalla seissyt seuran takana koko koronaepidemian aikana. Nyt kun joukkue on vielä pärjännyt kivasti, myös kannattajien taistelutahto on ihailtavaa, Kurtén iloitsee.

Spesiaalit paidat

Niin Sport-fanien kuin seuran edustajien ajatuksissa oli täpötäysi Kuparisaaren uusittu jäähalli ensimmäisessä kotiottelussa. Nyt tuo haave ei toteudu, mutta kokoontumisrajoitusten höllätessä uusi isompi ja tilavampi halli tulee myös tarpeeseen.

– Kun kotipelejä saadaan pelata, edelleen on auki millaisin rajoituksin. Kyse on myös siitä, kuinka jengi uskaltaa tulla paikalle. Yleisölle suositellaan maskeja, pidetään huolta käsihygieniasta ja turvaväleistä. Tämä on toiminut hyvin muualla Suomessa, joten miksei toimisi myös Vaasassa.

Sport on pelannut hienon alkukauden ja napsinut pisteitä vieraskaukaloista kiitettävästi. Kauden aikana tähtikeilaan ovat nousseet muun maussa kulttipelaaja Jonne Virtanen ja yli kolme ottelua nollaa pitänyt maalivahti Rasmus Reijola.

Sport reagoi tilanteeseen ja teki molemmille pelaajille omat t-paidat. Virtaselle Månsterimånni paidan ja Reijolalle SuperRasse paidan. Isänpäiväksi myynnissä on kotkaessu Sportin logolla.

– Toimiston porukka on ideoinut ja toteuttanut parhaita ideoita. Tuotteiden hinnat on tarkoitus pitää kympissä, kahdessa tai kolmessa, Kurtén sanoo.

Fanikatsomo kymmenelle

Vaasan Palloseuran kausi jalkapallon Ykkösessä sujui lähes ongelmitta koronan suhteen. Loppukaudesta kokoontumisrajoitukset kuitenkin sotkivat peliohjelmaa ja Vepsun kaksi viimeistä kotiottelua oli tarkoitus pelata ilman yleisöä.

Vepsun toimistolla kuitenkin keksittiin rajoitusten sallimissa puitteissa oleva idea. Viime lauantaina pelattuun otteluun myytiin kymmenelle fanille paikka omasta katsomosta.

Paikat huutokaupattiin ja lipun hintaan sisältyi muun muassa VPS-fanituotteita sekä HEJMin ruoka. Tarkoitus oli toteuttaa sama idea tämän keskiviikon otteluun, joka kuitenkin jouduttiin siirtämään.

Vepsu on lisäksi lanseerannut VPS Lockdown Support -paketit. Esimerkiksi 30 euron pakettiin sisältyy lippu vapaavalintaiseen kotiotteluun ensi kaudella, tarra, nimi Vepsun nettisivujen kannattajaseinälle ja VPS-kalenteri.

Jaakko Jokela

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka