Muut

Tuntemattoman homoikonin tarina

Tom of Finland -elokuvan päänäyttelijä Pekka Strang ja ohjaaja Dome Karukoski vierailivat elokuvan lehdistönäytöksessä Vaasassa. Kuva: Jarno Pellinen
  • Vaasa

ELOKUVA-ARVOSTELU: Ihmiset ovat olleet samanlaisia läpi historian. Suomen täyttäessä sata vuotta on aika kertoa muusta kuin yhdestä tavasta olla, toteaa näyttelijä Pekka Strang Vaasan Biorexissä.

Sitä Strang todella tekee näytellessään Touko Laaksosta ylistetyssä Tom of Finland -elokuvassa.

Vaasassa kasvanut ja Helsingin Lilla Teaternin ja Kaupunginteatterin lavoilta tuttu näyttelijä on roolissaan vakuuttava ja karismaattinen. Ei ihme, että länsirannikon omalle pojalle povataan roolin myötä kansainvälistä menestystä.

Taitelijan elämäntarina. Monelle suomalaiselle Tom of Finland on tuttu kohauttavista postimerkeistä ja Finlaysonin lakanoista.

Harva tietää, että niiden takana on yksi tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista, joka loi kuvillaan maailmanlaajuisen kulttuurin. Kulttuurin, josta ottivat innostusta muun muassa Village Peoplen jäsenet ja Freddie Mercury.

Ohjaaja Dome Karukoski kuvaa vuosina 1920–1991 eläneen Touko Laaksosen elämäntarinan tavalla, joka häkellyttää, naurattaa ja itkettää.

Elokuva on epäilemättä Karukosken uran tärkein. Se on täynnä koskettavia kohtauksia, luonnollista dialogia ja mahtipontista musiikkia.

Piirroksia homomiehistä. Elokuvassa Touko palaa kotiin rintamalta, mutta elämä jatkosodan jälkeisessä Suomessa osoittautuu vaikeaksi.

Homoseksuaalisuus on laitonta, ja siitä saattaa saada porttikiellon ravintolaan, potkut töistä tai päätyä parantolaan. Touko salaa rakkaussuhteensa Veli Mäkiseen (Lauri Tilkanen) jopa siskoltaan Kaijalta (Jessica Grabowsky), vaikka kolmikko viettää aikaa yhdessä.

Itseään viihdyttääkseen Touko aloittaa piirtämisen. Hän piirtää salaa maskuliinisia, lihaksikkaita, estottomia ja nahkavaatteisiin pukeutuneita homomiehiä.

Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratuista teoksista tulee supersuosittuja, ja ne kuljettavat Toukon Berliinin kautta Los Angelesiin.

Karukoski kertoo, että elokuvan hulluimmat ja hauskimmat kohtaukset, kuten kanin salakuljettaminen sairaalaan, ovat oikeasti tapahtuneet.

– Vaikeinta oli keksiä jokapäiväistä draamaa. Sellaista, josta ei ollut päiväkirjamerkintöjä, hän kertoo.

Ensi-illassa perjantaina. Tom of Finland on tunteita herättävä kuvaus aikansa Suomesta. Se osoittaa, miten homoseksuaaleja kohdeltiin vain muutamia kymmeniä vuosia sitten.

Elokuvan päänäyttelijän ja ohjaajan mukaan työtä on edelleen tehtävänä, vaikka sukupuolineutraali avioliittolaki on askel kaikille tasa-arvoisempaan Suomeen.

– Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus olemassaoloon. Kaikki ovat onnellisempia, jos annamme ihmisten olla ja rakastaa rauhassa, Karukoski toteaa.

Jos 24. helmikuuta ensi-iltansa saava elokuva puree valtavirtaan, se tuo ainakin osaksi toteen myös Touko Laaksosen toiveen. Hän toivoi, että vielä jonakin päivänä heterot voisivat ymmärtää homoseksuaaleja hänen taiteensa kautta.

Janette Litmanen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka