Uutiset

TOVE kertoo rosoisen tarinan Muumien luojasta

Alma Pöysti näyttelee Tove Janssonia uudessa TOVE elokuvassa. Elokuva on Pöystin ensimmäinen pääosarooli pitkässä elokuvassa. TOVE saa ensi-iltansa 2.10. Kuva: Emilia Kovanen
  • Vaasa

Muumihahmojen luojana tunnetun suomenruotsalaisen Tove Janssonin elämänkerrallinen draamaelokuva TOVE saa ensi-iltansa 2.10. Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth, ja sen käsikirjoittajana on toiminut Eeva Putro.

Tove Janssonin roolissa nähdään Alma Pöysti, jolle elokuva on ensimmäinen pääosarooli pitkässä elokuvassa. Elokuvan tuottaa Helsinki-filmi.

– Tämä elokuva on elämänkerta ja se on vaikea genre tehdä. TOVE sisältää monta tasoa, on juonia ja sivujuonia ja yllättäen siitä muovautui myös suuri rakkaustarina. Tässä elokuvassa halusimme nähdä sen Toven, joka on ollut ennen tämän kaiken menestyksen takana, Pöysti sanoo.

TOVE sijoittuu Helsinkiin, sota-ajasta aina 1950-luvun puoliväliin saakka. Jansson oli tuohon aikaan nuori taiteilija, tinkimättömästi omanlaistaan elämää elävä nainen, joka halusi olla itsenäinen ja vapaa.

Hänellä oli suhde naimisissa olevaan poliitikko Atos Wirtaseen, hän rakasti juhlimista sekä nykytaidetta, eikä tuon tapainen irstas elämä ollut Toven isän mieleen, joka oli aikansa arvostettu kuvanveistäjä.

Toven kaipuu vapauteen kokee kolauksen, kun hän rakastuu yllättäen naiseen, teatterijohtaja Vivica Bandleriin. Tuona aikana samaa sukupuolta olevien rakkaus oli vielä laitonta.

Samalla kun hän kamppailee tunteidensa kanssa, on hänen uransa taidemaalarina vaakalaudalla, kun sivuprojektina alkaneet muumien luonnokset alkavat herätä tarinoiden kera eloon.

Elokuva tuli todella lähelle, siitä huokui aitous ja se vei nopeasti katsojansa mukanaan herkän taiteilijan maailmaan, mikä yritti muovata Tovea toisenlaiseksi kuin mitä hän todellisuudessa oli.

Taustatyö oli tärkeää

Toven rooliin valittu Pöysti uskoo, että hänen aikaisempi kokemuksensa Tove Janssonista kertovassa teatterinäytelmässä oli hyödyksi elokuvaan eläytymisen kannalta.

– Siitä oli erittäin suuri hyöty, että olin jo tehnyt paljon taustatyötä ja tutkinut Tovea, sekä tavannut hänen ystäviään ja sukulaisia. Tahdoin voittaa roolin luottamuksen tekemällä taustatyöni hyvin, Pöysti sanoo.

Lisäksi hän kertoo myös tavanneensa itse lapsena Toven.

– Tove oli isovanhempieni hyvä ystävä, ja hän kävi elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa heidän luonaan syömässä ja sitä kautta myös minun vanhempieni luona, kun olin viiden vanha. Olihan se todella jännittävää tavata hänet, koska me olimme lukeneet paljon hänen kirjojaan, Pöysti sanoo.

Tee töitä ja rakasta

Ainoana suomalaiselokuvana Toronton Industry Selects -listalle valittiin TOVE. Listalla on mukana 30 elokuvaa, jotka esitetään ammattiyleisölle. Kansainväliset arviot elokuvasta ovat olleet erinomaisia.

Muumien seikkailut saivat paljon vaikutteita Toven omasta elämästä ja tapahtumista, ja useat henkilöt hänen lähipiiristään ovat vaikuttaneet muumihahmojen syntyyn ja luonteisiin.

Muumien luojan tarina pyrittiin elokuvassa kuvaamaan energisenä, rosoisena sekä intiiminä. Pöystin lisäksi elokuvassa nähdään esimerkiksi näyttelijät Krista Kosonen ja ruotsalainen Shanti Roney.

– ”Tee töitä ja rakasta” oli Toven motto. Hän oli monilahjakas ja rohkea nainen, joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hän avasi muiden edeltä monta ovea ja oli selkeä uranuurtaja monessa mielessä, Pöysti sanoo.

Tove Jansson kuoli 86-vuotiaana vuonna 2001. Hän oli maailmalla hyvin arvostettu kirjailija, taidemaalari, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija.

Emilia Kovanen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka