Hän näyttelee ja laulaa. Hän tanssii, steppaa ja ottaa balettiaskelia. Hän jopa kiepauttaa itsensä metallitangon ympärille ja oikeaoppisesti suoristetut sirot nilkat ojentuvat kohti kattoa.
Laulu ei taukoa eikä hymy hyydy. Uskomattoman kauniilta koko ajan näyttävä Helena Rängman suorastaan sädehtii Evitan roolissa Seinäjoen kaupunginteatterin musikaalissa.
Miten joku voi olla noin taitava ja monilahjakas? Kotona on pakko googlettaa, kuka esityksen päätähti oikein on. Selviää, että Helena Rängman on 43-vuotias tamperelainen vaimo ja äiti. Hän on valmistunut Taideyliopiston teatterikoulusta, suorittanut laulajan ammattitutkinnon ja harrastaa intohimoisesti tanssia.
Osaanko vai en?
Otin Rängmanin Instagram-tilin seurantaan. En ollut uskoa silmiäni, kun stooriin ilmestyi itkusta punaiset kasvot ja hästägit #itsetunto, #unelmatpaskaks ja #vuoristorata.
– Olen yrittänyt muodostaa totuudellista kuvaa siitä, kuka olen ja mihin pystyn. Sen kautta voisin ymmärtää, että mikä minussa on vikana, kun en taaskaan saanut työtä tai edes päässyt koe-esiintymiseen hakemaan duunia, Rängman pohtii ja pyyhkii silmäkulmiaan.
Videolla nainen kuvaa taiteilijan elämää ja etenkin itsetuntoa vuoristoradaksi, jossa mennään ylös ja alas yhdessä hujauksessa.
– Yhtenä päivänä kehutaan ylisanoilla ja toisena päivänä saa päälleen pelkkää paskaa. En ole löytänyt tähän järkevää syytä. Haluaisin tietää, mikä on totuus taidoistani.
Rängman sanoo järjellä ajatellen ymmärtävänsä, ettei taiteilijan töitä jaeta pelkkien taitojen perusteella. Rooleihin haetaan erilaisia persoonallisuuksia.
– Esiintyjä on aina alttiina muiden mielipiteille. Itsetunnon saamat kolhut kestää, mutta jos pettymyksiä tulee monta peräkkäin, aivot ja sydän alkavat väkisinkin miettiä niiden syitä. Mitä jos roolittaja onkin oikeassa ja minä väärässä?
Halu oppia ja osata
Rängman haluaisi luoda rehellisen minäkuvan itsestään.
– Mitä jos käsitys itsestäni ei ole ollenkaan sellainen kuin luulen sen olevan? Jos luottaisin taitoihini, osaisin kolhuja saadessani lohduttaa itseäni. Muistaisin, ettei ihmisarvoni määrity sen mukaan, mitä muut ovat mieltä työstäni tai sopivuudestani rooleihin.
Julkinen pohdinta hyvin henkilökohtaisesta aiheesta jää pyörimään mieleeni moneksi päiväksi. Soitan Rägmanille, jonka ääni kuulostaa nyt iloiselta ja energiseltä. Nainen on juuri tullut balettitunnilta. Tämän hetken tavoite on oppia tekemään spagaatti.
Miksi ihmeessä? Tarvitaanko taitoa tulevissa töissä?
– Ei, kyseessä on leikkimielinen haaste. Tavoite on kaukana, mutta en luovuta ennen kuin onnistun.
Asenne on Rängmannille tyypillinen. Hän haluaa oppia ja osata. Kun Evitan ohjaaja Tuomas Parkkinen toivoi tähdeltään tankotanssitaitoja, Rängman oli heti valmis.
– Kysyin, mitä pitäisi osata. Ohjaaja sanoi, että olisi hyvä, jos roikkuisin tangossa ylösalaisin. Aloitin treenit. Sitä saa, mitä tilaa.
Parikymmentä vuotta näytellyt Rängman kuvailee Evitan roolia unelmatyökseen.
– Evita on kaikessa ylivoimainen ja rakastettu. Missään muualla en pystyisi näyttämään taitojani näin monipuolisesti. Ohjaaja kysyi, onko minulla muita erikoistaitoja. Mainitsin huilunsoiton ja hapanjuurileivän leipomisen, mutta näitä kykyjä ei tällä kertaa tarvittu.
Haluta lavalle vai ei?
Kun Evitan esitys on ohi, Rängman saattaa jopa itkeä takahuoneessa.
– Esiintyjän paras palkinto on aplodien kuuleminen ja hetki sen jälkeen. Silloin olen liikuttunut, onnellinen ja rauhallinen. En ole koskaan voittanut lotossa, mutta voisin kuvitella, että lottovoittaja tuntisi samanlaista, kokonaisvaltaista fyysistä ja psyykkistä hyvää oloa samaan aikaan.
Euforiasta huolimatta epätoivo ja omien taitojen kyseenalaistaminen saattavat vallata mielen jo samana päivänä.
– Evita on nyt tauolla koronan takia. Kevään kalenteri on nuorten ohjaamista lukuun ottamatta ihan tyhjä. Iso ja näyttävä rooli ei takaa tulevia töitä. En saanut edes kutsua suurmusikaalin pääsykokeisiin.
Rängman ei pelkää, että pettymysten ja huonon itsetunnon julkinen pohdiskelu vähentäisi töitä entuudestaan.
– Avauduin itseni takia, mutta haluan myös auttaa nuorempia kollegoita. Heille työttömyysjaksot voivat tulla yllätyksenä. Toivon, että he eivät vajoa itsesääliin ja luovuta. On helpompi jaksaa, kun tietää, että muilla on samanlaisia ongelmia.
Virpi Kupiainen-Ämmälä
