Taiga avaa verkkokauppansa paikallisille pientuottajille

Koronakriisi koettelee yrityksiä kovalla kädellä. Vaasalainen startup-yritys Taiga Chocolate päätti taistella koronaepidemian vaikutuksia vastaan kokoamalla yhteen paikallisia elintarvikeyrityksiä.

Yrityksessä lähdettiin vahvistamaan verkkokauppaa, joka on tähän asti toiminut lähinnä näyteikkunana yrityksen tuotteille. Samalla se päätettiin avata myös muille toimijoille.

– Otamme käyttöömme uusia maksutapoja, kieliversioita ja digitaaliasia palveluita. Ostoksen oheen voi esimerkiksi jatkossa liittää personoidun viestin, toimitusjohtaja Mirja Palola kertoo.

Hän sanoo miettineensä paljon yrittäjiä, jotka menettävät koronaepidemian vuoksi myyntikanavansa. Kaikilla ei ole valmista verkkokauppaa.

– Pari viikkoa sitten yöllä sain idean avata verkkokauppamme muillekin. Olemme jo kontaktoineet muutamia yrityksiä ja vastaanotto on ollut todella innostunutta. Ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin verkkokauppaamme jo viime viikolla, Palola iloitsee.

Periksi ei anneta

Kevättalven aikana Taigassa huomattiin jälleenmyyjien ensin vähentävän ja sitten lopettavan tilaamisen yksi kerrallaan. Yrityksellä on yhteensä noin 110 jälleenmyyjää.

– Myös Suomen Lappi on vahva myyntialueemme. Siellä myynti alkoi vähenemään tammikuun lopussa asteittain, kun kiinalaiset turistit jäivät pois. Parin viime viikon aikana sama suuntaus on näkynyt lentokenttä- ja markettimyynnissä, Palola sanoo.

– Kotimarkkinat ovat aina olleet meille tärkeimmät, mutta vientiä on ollut myös muun muassa Hong Kongiin, Singaporeen ja Italiaan. Niihin ei ole tullut lainkaan myyntiä alkuvuoden aikana, hän lisää.

Vaikka tilanne näytti huonolta, päätti Palola, että vajaa kaksi vuotta vanha yritys pidetään pinnalla.

– Murehtiminen ei auta. Kriisi on monesti myös mahdollisuus. Siitä voi syntyä jotain uutta hyvää. Erilaisia uusia avauksia syntyykin nyt koko ajan, hän toteaa.

Kaikki osapuolet hyötyvät

Palola iloitsee siitä, että kriisin keskellä monelta löytyy auttamishalua. Yritykset ja yhteisöt tekevät yhteistyötä ja auttavat toinen toisiaan ihan uudella tavalla.

– Me olemme saaneet tukea esimerkiksi Orapacilta ja Ekman Systemsiltä, jotka ovat luvanneet tukea ideaamme lahjoittamalla pakkauslaatikoita ensimmäisiä verkkokaupan lähetyksiä varten.

Palola uskoo, että yhteinen verkkokauppa hyödyttää kaikkia osapuolia.

– Kaikki saavat varmasti lisää näkyvyyttä sekä myyntiä, myös me. Ideoihin, joista kaikki hyötyvät, sitoudutaan ja niistä voi tulla pitkäaikaisia juttuja, Palola pohtii.

Yhteistyö työllistää

Taigassa ollaan varauduttu lisätöihin, joita uusi tilanne yritykselle tuo.

– Emme ole varsinainen verkkokauppatoimija, joten prosessimme eivät ole tehty tällaista varten. Toimituksemme ovat lähteneet pääsääntöisesti jälleenmyyjille. Alussa tämä tuo todella paljon lisätyötä, jatko riippuu siitä, kuinka tavara lähtee liikkumaan.

Pienyrittäjät toimittavat tuotteensa Taigan varastoon, jossa ne pakataan ja postitetaan eteenpäin.

– Me kokoamme asiakkaiden tilaukset, jotta he voivat yhdellä kertaa tehdä tilauksia monelta eri toimijalta, ja saavat toimituksen yhdessä erässä. Postimaksut ovat Suomessa sen verran kovat, että tällainen on kannattavaa.

Tällä hetkellä Taigan verkkokaupasta löytyy omien tuotteiden lisäksi neljän muun yrityksen tuotteita.

– Nyt meidän pitää saada kaikki tuotteet varastokirjanpitoomme ja nettikauppaamme. Sen jälkeen katsomme, miten varastossamme riittää tilaa. Kenties otamme yhteyttä vielä muutamaan pientuottajaan.

Palola sanoo olevansa toiveikas vaikeista ajoista huolimatta.

– Mahtavaa, jos pystymme näillä uusilla toimilla auttamaan myös muita. Olen puhunut jo pitkään ennen kriisiäkin, että yritysten välillä pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, koska olemme niin pieni maa.

Katja Lahti