Uutiset

Taide tukee elinikäistä kasvua

Kuula-Opisto tarjoaa musiikin ja tanssin opintoja lapsille, nuorille ja aikuisillekin. Hakuaikaa syksyllä alkaviin opintoihin on jäljellä vielä muutama päivä huhtikuun loppuun asti. Kuva: Sami Pulkkinen
  • Vaasa

Vaasan keskustassa sijaitseva Kuula-Opisto tarjoaa musiikin ja tanssin opintoja lapsille, nuorille ja aikuisillekin. Hakuaikaa syksyllä alkaviin opintoihin on jäljellä vielä muutama päivä huhtikuun loppuun asti.

– Lastentanssi on yksi suosituimpia lajejamme. Sinne haluttaisiin lisää poikia. Musiikkiopinnoissa tyttöjen ja poikien osuus on lähes tasan eli puolet ja puolet, opiston rehtori Tomas Holmström sanoo.

Lastentanssia Kuula-opisto tarjoaa 4-7-vuotiaille Vaasassa ja Laihialla. Tanssissa kehittyy paitsi lapsen liikunnallisuus, esiintyminen ja ilmaisukyky myös suhde omaan kehoon ja itseluottamukseen.

– Lastentanssissa opetus voidaan kietoa esimerkiksi satumaisten teemojen ympärille ja lapset ovat itse mukana luomassa koreografioita, Holmström kertoo.

Satutanssin jälkeen voi jatkaa baletilla tai aloittaa ne suoraan sekä yhdistää niihin myöhemmin nykytanssiopintoja.

Uusi tapa toimia

Tänä keväänä Kuula-Opisto on panostanut toimintansa esittelyyn sosiaalisessa mediassa.

Opiston kotisivuilla, Facebook-sivustolla ja Youtube-kanavalla voi nähdä videoita muun muassa tanssivista ja soittavista lapsista, konserttiotoksia, opettajien esittelyvideoita ja tallenteita keskusteluista.

– Koronan vuoksi päätimme panostaa videoiden tekemiseen ja kertoa niiden kautta mitä opistolla tapahtuu ja mitä meillä voi tehdä, sanoo Holmström.

Opiston digitaalinen markkinointi on koronavuoden aikana noussut Holmströmin mukaan uudelle tasolle ja tulee olemaan osa opiston toimintaa jatkossakin.

– Tämä on ollut meille uusi tapa toimia ja olemme oppineet paljon, hän lisää.

Silti vanhojakaan tapoja ei opistolla jätetä. Holmström mukaan on tärkeää, että lapset pääsevät konkreettisesti koskettelemaan ja kokeilemaan oikeita soittimia.

– Aiemmin kävimme kouluilla ja niin aiomme tehdä jatkossakin. Pidämme kouluilla konsertteja, joiden jälkeen esittelemme lapsille soittimia.

Musiikkiopinnoissa sovelletaan samaa metodia. Kolme vuotta rehtorina toiminut Holmström on tuonut Tanskasta karusellimallisen opetuksen.

– 7-9-vuotiaat lapset opiskelevat karuselliopetuksessa kolmea ennalta valittua soitinta lukuvuoden aikana. Jos oma soitin on jo tiedossa, voi myös aloittaa opinnot vain sen soittimen kanssa.

Opintoja kaikenikäisille

Taide ihmisen kasvussa ja sen tukena ei tarkoita vain lapsille suunnattua taidekasvatusta. Taide tukee ihmisen kasvua kaikissa ikä- ja elämänvaiheissa.

Kuula-opistolla eri-ikäiset opiskelijat, myös aikuiset, voivat valita varsinaisen soittimensa isosta soitinvalikoimasta, jossa on mukana niin jousi-, puu-, vaski- ja rytmisoittimia kuin myös piano, kitara ja harmonikka.

Lisäksi opistolla voi opiskella laulua ja tanssin puolella esimerkiksi aikuisbalettia.

– Siellä tanssii hyvin eri-ikäisiä tanssinharrastajia kolmikymppisistä kuusikymppisiin. Se tuo haasteensa opetukseen, mutta opettaja on hyvä ja kokenut, Holmström sanoo.

– Kuula-Opistoon voi olla milloin tahansa yhteydessä ja kysellä vapaita opiskelupaikkoja, hän lisää.

Pia Timberg

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka