Suoraa puhetta vai ilkeyttä?

”Sulla on aivan liian pitkät ohjat”, ”Siis eiks kukaan oo sanonut sulle, että kantapäät alas!”, ”Revit tota ponia suusta! Eläinrääkkääjä!”, ”En nyt sano, kuka sanonut, mutta Milla on kuulema varastanut tallin kassasta rahaa”.

Ikävä kyllä nämä ovat ihan oikeita kommentteja, joita somessa tulee vastaan. Eivätkä ne ole nimettömiä, ihmiset kirjoittavat nykyään omalla nimelläänkin, mitä sattuu typeryyksiä. Siitä on tullut hyväksyttyä, se on rohkeaa, suoraa puhetta.

Minä kutsun sitä moukkamaisuudeksi, suoranaiseksi ilkeydeksi. Ei siinä ole mitään rohkeaa, että loukkaa toista ihmistä. Ei suorapuheisuus itsessään ole mikään hyve, se voi ennemminkin olla merkki empatian ja käytöstapojen puutteesta.

Järkyttää ja itkettää joka kerta, kun luen ilkeitä kommentteja, joita lapset ovat laittaneet toisilleen someen. Jos ilkeys tuntuu aikuisesta näin pahalta, miltä se tuntuu lapsesta, joka innoissaan haluaa jakaa ratsastusvideonsa muille ja saa vastaansa arvostelua, lyttäämistä, törkeyksiä?

Miten lapsi siitä selviää, jos se murskaa minutkin? Ja miten lapsi voisi tajuta sen olevan väärin, kun aikuisetkin kirjoittavat toisilleen ilkeyksiä?

Maalittaminen kateutta

Maalittaminen somessa on helppoa ja absurdeja väitteitä vastaan on lähes mahdotonta puolustautua. Älä usko kaikkea, mitä somessa näet.

On helppo hyökätä, kun tietää, että vaitiolovelvollisuus tai ammatillisuus estävät kohdetta puolustautumasta. Usein kohde on myös niin fiksu, ettei viitsi kommentoida. Tiedättehän sanonnan, miten käy, jos väittelee idiootin kanssa.

Maalittajilla on aina joku itsekäs motiivi. Fiksu ihminen ei maalita, vaan hoitaa asiat muualla kuin somessa.

Sinulle, jota on haukuttu, arvosteltu tai maalitettu, haluan sanoa, että vaikka kuinka pahalta tuntuisi, älä anna muiden kateuden himmentää loistoasi. Sillä kateutta se on. Voin vakuuttaa, että jokaista ilkeää kommentoijaa kohden on kymmenen, jotka ihailevat sinua.

Mitä enemmän ilkeyttä, sitä enemmän sinua myös ihaillaan ja arvostetaan. Et ole kuka tahansa, olet säteilevä persoona, joka pelottaa heikkoja ja ihastuttaa rohkeita. Älä ole hiljaa, kerro jollekin, vaikka ratsastuksenopettajallesi.

Kerro vaikka olisit jo aikuinen. Joku on takuulla kokenut saman ja haluaa tukea sinua. Kiusaaminen ei koskaan ole uhrin häpeä.

Muista myös, että oikeat ratsastajat eivät arvostele toisiaan, vaan tukevat ja kannustavat. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, mutta koittakaa te fiksut myös korottaa ääntänne, ettei unohtuisi, että suurin osa ihmisistä on kivoja.

Milla Routamaa