Uutiset

Suojatiekulttuuri Vaasassa kaipaa parannusta

Jotkut keskustan suojatiet ovat korotettuja. Niihin autoilijoiden on hidastettava vauhtiaan. Kuvassa Heli Lintamo ylittää suojatietä Palosaarella. Kuva: Paula Kaskimaa
  • Vaasa

Osa vaasalaisista on tyytymättömiä täkäläiseen suojatiekulttuuriin: autoilijat eivät anna tietä suojateille pyrkiville kevyen liikenteen kulkijoille.

Liikenneturvan teettämän kyselyn mukaan Suomessa ylipäänsä ollaan tyytymättömiä vallitsevaan suojatiekulttuuriin.

Ylinopeus säästää aikaa vain vähän. Vaasassa suojateillä tapahtuu onnettomuuksia vuosittain keskimäärin 15, läheltä piti -tilanteita taas enemmän, mutta niitä ei tilastoissa näy.

Kevyen liikenteen käyttäjälle turvattomuuden tunnetta luo se, jos autoilijat eivät hidasta vauhtia suojatietä lähestyessään.

– Vaasassa maanteiltä taajama-alueelle tultaessa autoilijoiden nopeudet saattavat olla kovat, ja silloin autoilijan on helpompi painaa kaasua kuin pysähtyä suojatien kohdalla, sanoo Heli Lintamo Vaasan Liikenneturvasta.

Keskustan nopeusrajoituksiin on syynsä. – Suuria ajonopeuksia saatetaan pitää yllä, jotta autoliikenne pysyisi sujuvana. Keskustassa kilometrin matkalla kymmenen kilometrin tuntinopeuden lisäys vauhtiin ei säästä autoilijan aikaa kuin 18 sekuntia. Suojatien eteen pysähtymistä se hankaloittaa kuitenkin huomattavasti, Lintamo huomauttaa.

Liikenneympyröistäkin ajetaan Lintamon mukaan ripeästi pois, jotta muu liikenne pysyisi sujuvana, vaikka liikenneympyrästä poistuessaan autoilijan tulisi väistää jalankulkijaa ja pyöräilijää.

Autoilijan velvollisuus hidastaa ja pysähtyä. Vaasan puistikoiden lomassa olevat kaksikaistaiset tiet saattavat Lintamon mukaan olla osasyynä siihen, miksi suotien eteen ei pysähdytä.

– Autoilija ei välttämättä uskalla antaa jalankulkijalle tietä tilanteessa, josta voi tulla kävelijälle surmanloukku, jos viereisellä kaistalla oleva autoilija ei pysähdykään.

Ongelmia tuottaa myös se, että kevyen liikenteen säännöt ovat jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja autoilijoiden sopassa sekavat.

– Autoilija on kuitenkin aina velvollinen väistämään suojatielle astuvaa jalankulkijaa, Lintamo muistuttaa.

Pysähdy ja luo katsekontakti. Liikenneturvan Sinä teet suojatien -kampanjalla pyritään nostamaan esiin sitä, että meistä jokainen on vastuussa suojateiden toimivuudesta – myös jalankulkijat. Heillä on vastuu osoittaa autoilijoille pysähtymällä ja katsekontaktilla, että he ovat ylittämässä suojatien.

Jokainen meistä tekee suojatien antamalla sille arvon ja kunnioittamalla liikennesääntöjä. Muuten suojatie olisi vain valkoisia viivoja asfaltilla.

Paula Kaskimaa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka