Uutiset

Seniorit perehtyvät musiikin maailmaan Kuula-opistolla

Marja Nygren, Raili Perttu ja Liisa Vettenranta tutustuvat uusiin soittimiin Minttu Koivusen johdolla. Kuva: Josefiina Vanhanen
  • Vaasa

Viime elokuusta lähtien kuuden seniorin ryhmä on musisoinut kerran viikossa Kuula-opistolla.

Seniorit laulavat, soittavat, liikkuvat musiikin tahdissa ja tutustuvat erilaisiin musiikkityyleihin.

Parasta monipuolisuus ja yhdessäolo. Ryhmäläisiä on toiminnassa miellyttänyt etenkin sen monipuolisuus.

– Mielekkäintä on ollut se, että teemme paljon erilaisia asioita, kertoo Marja Nygren.

Raili Perttu lisää, että toiminnassa on erityisen mukavaa myös yhdessäolo. Musisointiryhmä onkin Pertun ensimmäinen sosiaalinen harrastus. Hän on aiemmin viettänyt aikaa lukemalla ja tekemällä ristikoita.

– Mutta nyt olen innostunut toteuttamaan unelmani ja aion opetella soittamaan mandoliinia! Perttu paljastaa.

Musiikin iloa myös ryhmän ulkopuolelle. Ryhmän vetäjä Minttu Koivunen kertoo, että ryhmän toiminta on levinnyt ryhmäläisten kautta myös muualle senioreiden pariin.

– Osa ryhmäläisistä tekee vapaaehtoistyötä muiden senioreiden kanssa. He ovat kertoneet soveltaneensa ryhmässä opittuja asioita näissä tehtävissä, Koivunen kertoo.

– On ollut mahtava kuulla, että toimintamme vaikuttaa myös tämän pienen ryhmän ulkopuolella.

Pilottiryhmä osana opinnäytetyötä. Ryhmä on osa Koivusen opinnäytetyöprojektia. Hän suorittaa musiikkipedagogin ylempää AMK-tutkintoa.

– Minua on pitkään kiinnostanut musisointi senioreiden kanssa. Ehdotin projektia viime keväänä Kuula-opiston rehtoreille, ja he näyttivät vihreää valoa.

Kyseessä on pilottiryhmä, eikä vastaavaa toimintaa ole aikaisemmin järjestetty Kuula-opistolla.

– Tällaista toimintaa, jossa seniorit kokoontuvat opistolle musisoimaan, ei ole Suomessa paljoa. Täällä etuna on se, että kaikki soittimet ovat käytettävissä, ja tilat on suunniteltu musisoinnille, Koivunen kertoo.

Toivelauluja omasta lapsuudesta. Koivunen sanoo olevansa ryhmässä yhtä lailla oppija kuin ohjaaja.

– Opin ryhmäläisiltä koko ajan. Tarkoituksenani on pelkän opettamisen sijaan innostaa ja herättää luovuuden kipinä.

Ryhmän toiminta on hyvin interaktiivista, ja Koivunen on alusta asti kysynyt ryhmäläisiltä, mitä he haluaisivat tunneilla tehdä.

– Ryhmäläiset ehdottavat laulettavaksi usein kappaleita omasta lapsuudestaan. Olen itsekin samalla oppinut uusia kappaleita! Koivunen nauraa.

Kevät huipentuu konserttiin. Ryhmän toiminta huipentuu keväällä Kuula-opiston salissa järjestettävään konserttiin.

– Yleisöksi kutsutaan etenkin palvelutalojen asukkaita, Koivunen kertoo.

Koivunen toivoo, että ryhmän toiminta jatkuisi senkin jälkeen, kun hänen opinnäytetyöprojektinsa on valmis.

Ryhmässä on avoinna vielä kaksi paikkaa, ja Koivunen vakuuttaa, että osallistuminen ei vaadi aiempaa musiikkitaustaa.

Josefiina Vanhanen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka