Uutiset

Satavuotiasta Suomea juhlitaan Vaasassa monin eri tavoin

Ylioppilaiden soihtukulkue Itsenäisyyspäivänä järjestetään myös juhlittaessa Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Kuva: Timo Annanpalo
  • Vaasa

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä vietetään Vaasassa erilaisin juhlallisuuksin. Tapahtumia on torilla, kirkoissa, kouluissa, urheilukeskuksessa ja museoissa. Kaupunki valaisee merkkirakennuksiaan sinivalkoisin värein.

Juhlien avaus järjestetään tiistaina 5.12. kello 18 Vaasan torilla. Tilaisuus päättyy Maamme-lauluun, jota johtaa kanttori Katariina Korkman.

Kaupungintalon, kaupunginkirjaston ja Pohjanmaan museon julkisivut valaistaan sinivalkoisin värein. Myös vesitornin ja Suomen Vapaudenpatsaan valaistus uusitaan.

Samana iltana järjestetään kaupungintalolla yhdeksäsluokkalaisten itsenäisyyspäivän tanssiaiset. Myös päiväkodeissa ja kouluissa vietetään omia itsenäisyyspäiväjuhlia.

Itsenäisyyspäivän ohjelma alkaa kello 8 sankarihaudoilla. Jokaiselle haudalle on havuseppele, joita ovat valmistaneet vapaaehtoiset aikuisryhmät sekä Merenkurkun koulun ja Vasa Övningskolanin yläkoulun oppilaat.

Seppeleet odottavat haudoilla kynttilöiden syttymistä. Kello 9 on juhlallinen lipunnosto Kasarmintorin perinnemuurilla.

Kaksikielinen jumalanpalvelus alkaa kello 10 Vaasan kirkossa. Seppeleenlasku sankarihaudoille ja muistomerkeille on kello 11.30. Vähänkyrön kirkossa jumalanpalvelus alkaa kello 11, minkä jälkeen sankarihaudoille lasketaan seppeleet.

Itsenäisyyspäivän juhla jatkuu Vähänkyrön Savilahtitalolla, ja Vaasan kirkossa järjestetään kello 16 suomalainen messu, joka päättyy satahenkisen kuoron Finlandia-hymniin.

Urheilukeskuksessa järjestetään kuntoilutapahtuma Syki Suomelle kello 12–14.45. Pohjanmaan museossa vietetään perheiden itsenäisyyspäivän juhlaa kello 12–15. Vaasan Sotaveteraanimuseoon voi tutustua kello 14–16.

Avoin itsenäisyyspäivän pääjuhla alkaa kaupungintalon juhlasalissa kello 15. Juhlapuheen pitää professori Matti Kuusimäki, ja kaupunginorkesteri ilahduttaa yleisöä juhlakonsertilla. Kaupunki tarjoaa kahvit.

Myös ylioppilaat ja vaasalaiset mieskuorot juhlivat Suomen itsenäisyyttä. Soihtukulkue lähtee Kasarmintorilta kello 16.45 päätyen Vapaudenpatsaalle, jossa alkaa isänmaallinen tilaisuus kello 17.

Patsaalla kuullaan mieskuorolaulua, jota esittävät Stefan Wikmanin johdolla Wasa Sångargille ja Mieskuoro Pohjan Miehet. Tilaisuudessa kuullaan myös opiskelijajärjestöjen puheita.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka