Ruusuja ja risuja annettu Vaasassa jo lähes 50 vuotta

Suosittua Ruusut ja risut -palstaa on julkaistu Vaasan Ikkunassa vuodesta 2001. Palsta on kuitenkin syntynyt kauan ennen sitä. Se siirtyi Vaasan Ikkunaan Uudesta Vaasalaisesta lehtien yhdistyttyä vuosituhannen alussa.

– Idean äiti on Ritva Latola, joka perusti Uusi Vaasalainen -ilmaisjakelulehden vuonna 1972. Muistaakseni idea syntyi heti lehden alkumetreillä. Palsta kulki aluksi nimellä Ruusut ja risukasa, Uuden Vaasalaisen Ilmoitusmyyjänä, markkinointijohtajana sekä päätoimittajana toiminut Antti Halkola kertoo.

Hänen mukaansa kirjoituksia tulvi toimitukseen pilvin pimein, kaikki eivät mahtuneet edes viikon lehteen. Jokaisessa numerossa jaeltiin kymmeniä ruusuja ja risuja.

– Palsta sai hyvän suosion alusta alkaen. Ihmiset ottivat sen hyvien ja huonojen tunteiden purkauspaikakseen.

Kirjoitusten julkaisussa ei hänen mukaansa ollut korkeita kriteereitä.

– Olimme aika suvaitsevia. Ketään ei kuitenkaan saanut solvata. Asiansa sai kertoa, mutta jos teksti meni liian mainosmaiseksi, koitimme jättää nimiä pois, Halkola muistelee.

Vähemmän risuja

Uuden Vaasalaisen toimitusjohtajana toimineen Pekka Iitolan mukaan ihmiset olivat viime vuosisadalla huomattavasti arempia heittämään kanssakulkijoita risuilla kuin nykyään.

– Risuja oli silmiinpistävän vähän, monessa lehdessä niitä oli vain yksi tai kaksi. Ehkä siihen aikaan ei niin helposti valitettu. Kaiken kaikkiaan sekä ruusujen että risujen määrä lisääntyi niiden siirryttyä Vaasan Ikkunaan, Iitola kertoo.

Harvoin palstasta tuli hänen mukaansa negatiivista palautetta.

– Muistan kuitenkin joitakin välikohtauksia, kun jotkut pahoittivat mielensä, kun heitä oli lehdessä risuilla moitittu. Pelkäsivät, että kaikki saavat tietää. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että ennen vanhaan muistettiin mieluummin ruusuilla kuin risuilla, Iitola toteaa.

Spontaani kanava

Uuden Vaasalaisen päätoimittajana lehden viimeisinä vuosina toimineen Tapio Parkkarin mielestä Ruusut ja risut -palsta tarjoaa ihmisille spontaanin kanavan ilmaista itseään. Tällaisen ilmaisun tavat juontavat juurensa hänen mukaansa 1960-luvulle, jolloin silloisessa kaupunkilehti Vaasalaisessa julkaistiin mielipidekirjoituksia.

– Muistan erään jutun Vaasalaisessa, jossa kirjoittaja kertoi suositun Palokuntajuhlan tapahtumista. Kirjoituksessa painottui nuorison alkoholinkäyttö. Se oli kauhistelun paikka vanhemmille ja herätti yleisöosastonkirjoittelun, joka johti siihen, että palokuntajuhlat loppuivat seuraavana vuonna, Parkkari muistelee.

Vaasalainen toi hänen mukaansa uusia elementtejä kaupunkikulttuuriin.

– Mielipidepalstoja opittiin käyttämään rennommin, aiemmin niitä hiottiin moneen kertaan. Lehti antoi tavalliselle vaasalaiselle mahdollisuuden kirjoittaa ja ilmaista itseään. Se jatkuu edelleen Ruusut ja risut -palstalla, hän pohtii.

Vipillisiä kirjoittajia

Parkkari muistelee palstan olleen hänen aikanaan erittäin suosittu ja vilkas. Ihmisten esittämät mielipiteet olivat hänen mielestään kiltimpiä kuin nykyään. Palstan ylläpitämisessä oli kuitenkin jo tuolloin välillä vaikeuksia.

– Ihmisten vilpittömyyteen ei voi aina luottaa. Toimittajan vaisto opetti erottamaan aika isolla varmuudella vilpilliset kirjoittajat. Jotenkin sen tekstistä haistaa, jos kirjoittajalla on vääriä aikeita mielessään, Parkkari toteaa.

Hän muistaa yhden kerran, kun seula petti.

– Toimitukseen ilmestyi nuori, siististi pukeutunut yrittäjä, joka antoi hyvän kuvan itsestään. Hän moitti keskussairaalassa saamaansa kohtelua. Luotin hänen sanaansa, mutta se osoittautui valheeksi. Jouduin seuraavassa lehdessä monisanaisesti oikaisemaan julkaisua, hän kertoo.

Katja Lahti