Uutiset

Ravintoloitsija kestitti vieraita jo leikkimökissään

Hirviniemi avasi uuden ravintolan Vaasan Kirkkopuistikolle tammikuussa. Kulinarististen nautintojen lisäksi hän haluaa tarjoilla asiakkaille muun muassa elävää musiikkia ja muita taide-elämyksiä.
  • Vaasa

Yrittäjä Rina Hirviniemi muutti viime vuonna Oulusta Vaasaan, ja toi samalla mukanaan ravintolan, jota oli pyörittänyt siellä noin 10 vuotta. Konst o. Deli avasi ovensa Vaasan Kirkkopuistikolla 20. tammikuuta.

Hirviniemi myöntää, että huono koronatilanne pelottaa. Se on myös yllättänyt.

– Viime kesänä, kun tein päätöksen yrityksen avaamisesta Vaasaan, toivoin ja uskoin, että tilanne olisi helpottanut kevääseen mennessä. En voinut uskoa, että tilanne pitkittyy tänne asti, hän sanoo.

– Nyt vain toivomme, että pysymme hengissä tämän yli, ja pääsemme nauttimaan kasvusta, kun ihmiset voivat taas vapaasti liikkua, Hirviniemi lisää.

Aluksi ravintolassa tarjoillaan vain lounasta, mutta koronatilanteen salliessa aukioloaikoja pidennetään iltatarjoiluun. Hirviniemi kiittelee, että hänet on otettu hyvin vastaan Vaasassa.

– Olen ylpeä ravintolan kokonaisuudesta. Sisään tullessa meillä on pieni kauppa, jonka pääasiallinen tarkoitus on palvella yliopiston väkeä. Nyt kun yliopisto on kiinni, delikin on suppeampi, Hirviniemi toteaa.

– Kun pääsemme pidempiin aukioloaikoihin, panostamme myös muun muassa viineihin, juustoihin ja tapaksiin, joita voi nauttia täällä tai hakea mukaan, hän lisää.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan ravintolan oli tarkoitus laajentaa iltatarjoiluun pääsiäisen jälkeen.

– Tämän hetkisen tilanteen vuoksi olen siirtänyt ajankohtaa suosiolla syksyyn. Liikenne kaupungilla on niin vähäistä, että iltatarjoilu ei vielä kannata.

Leikkimökissä ravintola

Hirviniemi on toiminut yli 10 vuotta ravintolayrittäjänä, mutta ravintola-alalla hän on ollut vuodesta 2003.

– Jyrki Sukula on ollut tärkein mentorini. Häneltä olen saanut paljon oppeja.

Hirviniemi sanoo olevansa luonteeltaan henkilö, joka tykkää kestittää ihmisiä.

– Sitä olen tehnyt pikkutytöstä asti. Pidin jo leikkimökissäni ravintolaa. Äiti kysyi kerran, mitä ostaisin, jos voittaisin lotossa. Vastasin ostavani kaverilleni essun, jotta hän voi tulla minulle töihin, Hirviniemi muistelee nauraen.

Hirviniemellä on selkeä visio, mitä hän haluaa vaasalaisille tarjota.

– Haluan tuoda elämyksiä ihmisille ruoan kautta. Filosofiani on tehdä ruokia, joita ei kotona yleensä tehdä. Tarjoamme rehtiä suomalaista ruokaa. Helsingin ravintoloista suosikkejani ovat Elite ja Strindberg. Niiden fiiliksiä haluan tuoda myös Vaasaan, hän kuvailee.

Villa auki vappuna

Tavoitteena Hirviniemellä on luoda Vaasaan toimiva konsepti, joka pyörii aamusta iltaan. Eikä hän aio keskittyä pelkästään Kons o. Delin pyörittämiseen.

– Vappuna avaan Hietalahden Villan. Haluan saada sinne elämää, sellaista mitä kaupunkilaiset toivovat. Taso pidetään yllä, mutta haluan houkutella ravintolaan myös puistoihmiset muun muassa kesäkeittiön herkuilla, Hirviniemi muotoilee.

Hänen mielestään Villan sali on toiminut erinomaisena juhlatilana tähän asti.

– Nyt lisäämme sinne viihtyvyyttä, jotta se toimii paremmin myös á la cartena, Hirviniemi sanoo.

– Olen tutkinut hääpaikkoja Suomessa, ja Villassa on mielestäni kaunein kokonaisuus. Missään ei ole yhtä kaunista sisustusta. Olen siitä ylpeä ja haluan tarjota sitä asiakkaille, hän jatkaa.

Taiteiden yönä piknikkiä

Hirviniemi haluaa hyödyntää myös ravintolan kaunista ympäristöä.

– Rakennamme pihalle pysyvän lavan, jonne tuomme tapahtumia. Kova tavoitteeni on saada allsång-konsertit pyörimään Villan puistossa säännöllisesti, hän paljastaa.

– Lisäksi suunnitteilla on muun muassa karaokeiltoja kellariin ja pihalle kesägrilli, hän lisää.

Loppukesän viikonloput on Villassa pitkälle varattu jo häitä varten. 9.-10. heinäkuuta Hirviniemi on mukana järjestämässä Festivillaa.

– Juhannukseen asti pidämme lauantaibrunsseja. Taiteiden yönä aiomme pystyttää puistoon pitkän pöydän katettuna valkoisilla pöytäliinoilla. Ihmiset voivat tulla sinne piknik-meiningillä, hän avaa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Katja Lahti

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka