Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat juhlii 10-vuotista bänditaivalta

Vaasalaislähtöinen rockyhtye Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat aloitti bänditoiminnan opettelemalla itse alkeet ja kasvattaen maltillisesti kuuntelijakuntaansa.

Vuosien saatossa bändi on päässyt esiintymään esimerkiksi Pelle Miljoonan, Eppu Normaalin, Neljän Ruusun ja Mikko Alatalon kaltaisten konkarien kanssa. Nyt Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat viettää 10-vuotisjuhlaansa.

– Aloitimme bänditoiminnan uusien kavereiden kesken spontaanisti vuonna 2010 bändikilpailua varten. Teimme 15-vuotiaina yhden oman kappaleen ja esiinnyimme kilpailussa, mistä syntyi innostus koko hommaan. Keikkoja tuli pikkuhiljaa enemmän ja toiminta lähti eteenpäin, yhtyeen laulaja-kitaristi Eemu Laurila kertoo.

Nokkela idea

Alunperin nuorten tarkoituksena oli tehdä vain yksi kappale ja perustaa bändi ainoastaan kilpailua varten. Nimen haluttiin kuitenkin olevan mieleenpainuva.

– Bändin nimi voisi muistuttaa sarjakuvalehteä tai vaikka 80-luvun elokuvien nimiä. Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat oli 15-vuotiaista pojista erittäin nokkela idea. Nimi on sen verran erikoinen, että se edelleen jää ihmisillä mieleen, Laurila kuvailee.

Nelihenkisen yhtyeen kymmeneen vuoteen on mahtunut muutama jäsenvaihdos, lukio-opinnot, asevelvollisuuksien suorittaminen, muuttoja opiskelemaan eri paikkakunnille sekä ylipäätään kasvaminen aikuiseksi.

Vuosien aikana yhtyeeltä on myös julkaistu ensimmäinen EP-levy sekä kaksi albumia. Lavakokemusta on kertynyt reippaasti yli parinsadan esiintymisen verran toinen toistaan isoimmilta lavoilta ympäri Suomea.

– Musiikissamme näkyy punk-tyylin lisäksi vahvasti 70-80-lukujen suomirock. Onkin ollut kunnia päästä esiintymään juuri Eppu Normaalin ja Neljän Ruusun kaltaisten legendojen ja esikuvien kanssa.

Kymmenen vuoden mittainen kova työ ja uurastus on kannattanut.

– Minulle tästä on tullut vakituinen työ, sillä myyn myös muiden artistien keikkoja. Vuosien varrella on ollut hienoa nähdä bändin kasvua ja myös omaa kehitystä lauluntekijänä, Laurila kertoo.

Hän on ylpeä muistellessaan saavutettuja etappeja.

– Kaikki saavutukset johtuvat siitä, että meillä on aina ollut päämäärä ja kova halu tehdä. Olemme itse tehneet kaikki kappaleet, julkaisseet ja myyneet kaikki omakustanteisesti. Sillä tavoin olemme pysyneet juuri sellaisena kuin olemme halunneet.

Mahtavaa keikkailua

Tänä vuonna yhtyeen piti kiertää keikoilla ja julkaista enemmänkin uutta musiikkia, mutta koronan vuoksi kymmenen keikkaa jouduttiin perumaan.

Puolitoista viikkoa sitten yhtye julkaisi uuden singlen Gillmoren tytöt, jota Laurila luonnehtii kesäiseksi, mutta tyypilliseksi bändin kappaleeksi, jossa on tarttuva kertosäe.

– Koronan vuoksi on entistä enemmän korostunut se, miten mahtavaa ja tärkeää keikkailu meille on. Nyt kun keikoilla ei ole voinut esiintyä, on tajunnut miten katoavaisia ne myös ovat. Äänitettyjen kappalaiden arvonkin on oppinut ymmärtämään paremmin, Laurila sanoo.

Syksylle ja tulevaisuudelle Prinssi Rohkealla ja Erämaan Rotilla on paljon suunnitelmia ja tavoitteita. Päällimmäisin niistä on maltillinen ja kasvava jatkumo hyvin rullaavalle yhtyeelle.

– Olemme vielä niin nuoria, että emme voi puhua bändistä elämäntyönä, mutta elämäntapa tämä meille on, Laurila sanoo.

Emilia Kovanen