Uutiset

Pirula nostaa kotimaisten marjojen suosiota viineissä

Pete ja Tomppa Rintala valmistavat marjaviiniä kotimaisista raaka-aineista. Tilamyynnin lisäksi Pirulan viineihin pääsee tutustumaan esimerkiksi Seinäjoella 25.–26.1. järjestettävissä Lakeuden Panimojuhlissa. Kuva: Raija Koivisto
  • Vaasa

Ylistarolaiset veljekset Tomppa ja Pete Rintala päättivät pari vuotta sitten ryhtyä valmistamaan kotimaisia marjaviinejä. Pirulan viinitilan virallisia avajaisia vietettiin viime syyskuussa.

Joulusesongin raju myynti yllätti molemmat.

– Lupaprosessien ja muiden alkuvaiheiden jälkeen ensimmäinen viinierä saatiin käymään viime vuoden maaliskuussa. Homma on lähtenyt lentoon ja nyt jo saavutettiin se, mitä oli alun perin suunnitelmissa vasta kolmen vuoden päästä.

Harvinaista herukkaa

Viininvalmistajat uskovat kotimaisiin puhtaisiin ja lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Viiniä valmistetaan tilalla lähituottajien herukoista. Pete Rintala pitää tärkeänä, että tuntee tuotantoketjuun kuuluvat toimittajat ja viljelijät.

– Herukka on rypäleen kaltaista, ja se toimii todella hyvin viineissä. Musta- ja valkoherukan lisäksi tulossa on luomua viherherukkaa, joka on hyvin harvinaista. Tällä hetkellä valmisteilla on lisäksi omenaviiniä sekä maultansa siiderinkaltaista valkoherukkajuomaa.

Rintalat haluavat lisätä marjaviinien arvostusta.

– Monilla suomalaisilla on iskostunut ajattelutapa, että marjoista tehty viini ei ole oikeaa viiniä. Harva kuitenkaan erottaa sokkotestissä marjaviinin rypäleviinistä. Toisaalta he, jotka eivät ole aiemmin tykänneet juoda rypäleviinejä, ovat pitäneet paljon esimerkiksi mustaherukkaviinistä.

Mielenkiintoinen historia

Yrityksen nimi juontaa juurensa paikallishistoriaan aina 1800-luvulle asti. Pirulaksi kutsuttiin aikanaan Ylistaron kirkonkylään vuonna 1879 perustettua oluttehdasta.

– Tehtaan tarina olisi voinut olla erilainen, jos se olisi sijoittunut muualle kuin kirkon edustalle. Raittiusseura osti lopulta Pirulaksi nimetyn tehtaan ja pyöritti sitä kolme vuotta ennen kuin tehdas paloi mystisesti.

Pirulan nykyinen tuotantokapasiteetti on vuodessa 50 000 litraa. Vienti on tulevaisuuden haaveissa, sillä markkinat ovat suuret maailmalla.

– Kyrö Distilleryn ansiosta kotimaiset tuottajat ovat hyvässä asemassa. Eri toimijat tutkivat parhaillaan esimerkiksi Venäjän ja Aasian markkinoita, ja vientikokeilujakin on menossa. Mielenkiinto Suomea kohtaan on suurta, Pete Rintala tietää.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka