Uutiset

Pinkkiä ja mustaa, olkaa hyvät

Lauri Tammenpää ja Lotta Högström kaipasivat maskeihin muitakin värejä kuin vaaleansininen, ja myyvät nyt mustia ja vaaleanpunaisia kertakäyttömaskeja sekä yksityishenkilöille että yrityksille. Kuva: Katja Lahti
  • Vaasa

Vaasalaiset Lauri Tammenpää ja Lotta Högström ovat käyttäneet kasvomaskeja julkisissa tiloissa siitä lähtien, kun maskisuositus astui Vaasassa voimaan. Lukion ensimmäistä luokkaa käyvät nuoret kertovat kaivanneensa tarjolla olleisiin väreihin hieman vaihtelua.

– Kaupoissa ei aluksi ollut saatavilla mustia kertakäyttömaskeja, joten päätimme alkaa myymään niitä, Tammenpää kertoo.

Nuoret perustivat syysloman jälkeen Vuosi yrittäjänä -ohjelman puitteissa oman yrityksen. Ohjelmassa lukion opetussuunnitelman teoriatieto kytkeytyy käytäntöön aitojen tilanteiden kautta.

– Yritystoimintaa saa pyörittää yhden lukuvuoden ajan. Sinä aikana NY-yrityksen liikevaihto saa olla maksimissaan 10 000 euroa , Tammenpää tiivistää ohjelman sisältöä.

Nuoret huomasivat, että ihmiset ottivat maskisuosituksen vakavissaan, ja uskovat, että kauppaa tullaan käymään pitkälle ensi vuoteen.

– Tilasimme aluksi 50 laatikkoa mustia ja 20 pinkkejä kasvomaskeja, yhdessä laatikossa on 50 maskia. Lisäksi tilasimme 20 suojavisiiriä. Olemme myyneet varastomme jo lähes tyhjäksi. Lisätilauksia teemme koko ajan tarpeen mukaan, Högström kuvailee.

Tammenpään mielestä heillä on hyvin kilpailukykyiset hinnat kauppojen kanssa, kun yksi laatikko maksaa 20 euroa.

Myyntivalttina palvelu

LiveApu NY -nimen saanut yritys ottaa tilauksia vastaan facebookissa.

– Loimme sinne yrityksemme nimeä kantavan sivuston, jonne saa jättää tilauksia. Lisäksi soitin Vaasan Yrittäjiin ja sain tehtyä heidän kanssaan diilin, että mainoksemme on Vaasan Yrittäjien tällä viikolla ilmestyvässä sähköisessä kuukausilehdessä, Tammenpää kertoo.

– Myyntivalttimme on maskien mukana tuleva palvelu eli toimitamme maskit tarvittaessa ostajille. Liikumme kolmen kilometrin säteellä Keskustasta, hän lisää.

Högström kertoo asiakkaiden olleen tyytyväisiä heidän myymiinsä maskeihin.

– Jonkin verran olemme jo saaneet uusia tilauksia niin sanotusti vanhoilta asiakkailta. Heidän mukaansa myymämme maskit ovat hyviä ja mukavia, hän sanoo.

– Minä olen kuullut eniten kiitosta väreistä, Tammenpää lisää.

Harrastus koulun oheen

Tammenpää ja Högström sanovat oppineensa yrityksen alkumetreillä jo paljon.

– Minä olen esimerkiksi oppinut käyttämään Excel-taulukkoa, Högström kertoo.

Vuosi yrittäjänä -ohjelma tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia työelämätaitojen syventämiseen, yrittäjämäisen asenteen kehittämiseen, yrittäjyyden ymmärtämiseen laaja-alaisesti ja oppiainerajat ylittäviin kokonaisuuksiin.

– Koulussa käymme asioita läpi ja saamme ohjeistusta kaikkeen, mitä tarvitsemme, Tammenpää vahvistaa.

Liiketoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja nuoret pitävät mahdollisena, että 10 000 euron raja tulee vuoden sisällä täyteen.

– Tilauksia tulee koko ajan. Maskibisnes on kiinni siitä, kauanko maskeja käytetään. Veikkaan, että niiden käyttö jatkuu sen jälkeenkin, kun suositukset puretaan, Tammenpää pohtii.

– Tästä on tullut vähän niin kuin harrastus koulunkäynnin oheen, Högström jatkaa.

Maskiton nuori poikkeus

Nuoret käyttävät Tammenpään ja Högströmin mukaan tunnollisesti maskeja julkisissa tiloissa. Maanantaina lukiolaiset palasivat etäkoulujakson jälkeen lähiopetukseen, ja lukiossa on maskipakko.

– Voi olla ärsyttävää pitää maskia koko päivän, mutta ilmankaan ei voi olla, Tammenpää toteaa.

Maskiton nuori on Högströmin mielestä pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

– Kaveripiirissäni kaikki käyttävät maskeja. Tuntuu, että ihmisiä hävettää heti, jos he unohtavat maskin, Högström miettii.

Katja Lahti

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka