Uutiset

Personal shopper antaa vinkkejä pukeutumiseen

Lindexin personal shopper Ann-Mari Westerlund (vas.) ja myymäläpäällikkö Anni Svanfors näyttävät, miten neuleen kanssa voi yhdistää esimerkiksi kuviollisen hameen. Kuva: Henna Kontola
  • Vaasa

Monien vaatekaapissa lienee samoja ongelmia. Kun kaapista etsii sopivaa asua, tuntuu ettei vanhoja vaatteita voi yhdistellä. Syntyy houkutus ostaa uusi asu, joka jää muutaman käyttökerran jälkeen kaappiin lojumaan. Vaatekaupoissa kulkiessa voi huomata, että tarjontaa kyllä riittää. Usein kuitenkin kauppojen rekit tulee silmäiltyä tiettyjen lasien läpi ja ostoskassiin päätyy samanlaisia vaatteita, joita löytyy jo kotoa.

Apua pukeutumiseen

Testasin Vaasan keskustassa sijaitsevan Lindexin ilmaista personal shopper -palvelua. Personal shopper antaa henkilökohtaisia tyylivinkkejä, valitsee asiakkaan tyyliin sopivia asukokonaisuuksia ja on asiakkaan apuna sovituksessa. Netissä tehtävän ajanvarauksen yhteydessä asiakas täyttää esitietolomakkeen, jonka perusteella personal shopper etsii valmiiksi asiakkaalle sopivia vaatteita.

– Personal shopper voi olla avuksi monenlaisiin pukeutumistarpeisiin, kuten juhla-asun löytämiseen, oman tyylin päivittämiseen tai esimerkiksi istuvien housujen ja alusvaatteiden löytämiseen. Palvelun on tarkoitus olla vaivatonta arjen luksusta asiakkaalle, sillä sovituskopilta ei juuri tarvitse liikahtaa hänen ollessa apuna, Lindexin personal shopper Ann-Mari Westerlund kertoo.

Eripituisia aikoja voi varata hänen mukaansa itselleen tai voi tulla kaverin kanssa. Myös ryhmävarauksia voi tehdä soittamalla suoraan liikkeeseen.

Oikea yhdisteleminen a ja o

Silmäilen personal shopperin valitsemia vaatteita. Yllätyn, sillä rekkiin asetellut vaatteet ovat melko lähellä omaa tyyliäni. Sovittaessani erilaisia asukokonaisuuksia huomaan, että vaatteiden oikeanlainen yhdisteleminen on kaiken a ja o. Westerlundin mukaan tärkeintä onkin ottaa huomioon asiakkaan oma tyyli.

– Omaa tyyliään ei kannata yrittää sovittaa toiselle. Kun sovituskopin verho aukeaa, asiakkaan ilmeestä usein näkee, onko hän tyytyväinen vai ei. Pukeutumisvinkkejä antaessa rehellisyys on tärkeää, sillä tuskin kukaan haluaa tehdä hutiostoksia, Westerlund sanoo.

Personal shopperin avulla kokeilin myös vaatteita, joita itse tuskin valitsisin. Käteeni ei esimerkiksi tarttuisi lilan väristä neulepuseroa, mutta monikäyttöisen alaosan kanssa se toimikin paremmin mitä ajattelin. Rohkeasti sovittamalla on helppo huomata, mikä toimii ja mikä ei.

– Jokaisen vaatekaapista kannattaa löytyä perusjutut, joihin voi sitten yhdistellä laadukkaita trendituotteita. Esimerkiksi hyvään ja kestävään talvitakkiin kannattaa satsata. Huiveilla ja muilla asusteilla saa muutettua ilmettä, Lindexin myymäläpäällikkö Anni Svanfors kertoo.

Tyylin kulmakivet

Kestävästä kehityksestä ja ekologisuudesta puhutaan nyt paljon. Personal shopperin avulla voi helpommin löytää oman tyylinsä kulmakivet, jolloin omankin vaatekaapin sisältö saattaa näyttäytyä uudessa valossa.

– Vähälläkin pärjää hyvin, jos vaatteet on tarkasti katsottu. Jo kymmenestä vaatteesta pystyy yhdistellä asuja niin arkeen kuin juhlaan. Tärkeintä pukeutumisessa on, että vaatteiden kantaja viihtyy ja tuntee olonsa hyväksi, Westerlund muistuttaa.

Uuden vuoden saapuessa oma tyyli voi kuitenkin kaivata päivitystä uuteen sesonkiin. Vaatekaupoissa alkaa näkyä jo kevään pukeutuminen, vaikka joulun alla kevät tuntuukin vielä kaukaiselta. Kevään katukuvassa näkyvät ainakin pastellisävyt ja erilaiset kuosit.

Henna Kontola

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka