Uutiset

Pelitunnelmia ilosta järkytykseen

Ville Kauppinen Parken-stadionilla ennen ottelun alkua. Omalla paikalla sai olla maskitta. Kuvat: Ville Kauppinen
  • Vaasa

Vaasalainen Ville Kauppinen oli yksi paristatuhannesta suomalaisesta, jotka kokivat Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen, Huuhkajien, ensimmäisen arvoturnausottelun paikan päällä.

Kauppinen on nähnyt paljon jalkapallomatseja maailmalla, mutta Kööpenhaminassa pelattu ottelu jää mieleen ainutlaatuisena.

– Olen nähnyt Vepsun europelit, Milanon paikallisottelun, Ronaldon ja Messin pelaavan. Nämä kaikki olivat minulle tärkeitä, mutta lauantai oli kokemuksena vähintään tuplasti suurempi.

Vaasan Palloseuran Juniorit ry:n puheenjohtajana ja seuran nelosdivarijoukkueen puuhamiehenä toimiva Kauppinen nostaa esiin sykähdyttäneitä hetkiä.

– Maammelaulu ja loppuvihellys, jolloin voitto varmistui, hän kertoo.

Kun jalkapallo on vain peli

Yksi tapaus on puhuttanut koko jalkapalloilevaa maailmaa. Tanskan tähtipelaajan Christian Eriksenin sydän pysähtyi kesken ottelun.

– Olimme katsomossa aivan kohdalla, alimmalla käytössä olleella rivillä. Luulin hänen menettäneen tajuntansa, mutta elvytyksen aloittaminen tarkoitti muuta. Se oli järkyttävä hetki.

Ensiapu onneksi auttoi, ja Eriksen kuljettiin hoitoon. Stadionilla vallitsi epätietoisuus jatkosta.

– Olin alkuun varma, ettei ottelua jatketa. Tiettyyn aikaan luvattu ilmoitus pelin jatkosta venyi, ja Eriksenin voinnista alkoi kuulua positiivisia viestejä.

Lopulta ottelu jatkui liki kaksi tuntia myöhemmin. Tietoa odotettaessa katsojia pyydettiin pysymään paikoillaan. Vain Erikseniä kannustaneet yhteishuudot rikkoivat välillä hiljaisuuden.

– Tapaus jätti varjonsa. Suomen johtomaali ja rangaistuspotkutorjunta tulivat liian nopeasti. En osannut juhlia niitä kuin hetkellisesti. Vasta aivan loppuhetkillä tunnelma vapautui jonkin verran, Kauppinen sanoo.

Sääntöjä riitti

Ottelutapahtumassa oli tarkat säännöt. Stadionin alueelle päästäkseen katsojien piti saapua kullekin annetussa 30 minuutin aikaikkunassa.

Mukana piti olla ottelulippu, henkilöllisyystodistus, negatiivinen koronatestitodistus ja kasvomaski. Vierekkäisiä paikkoja ei ollut käytössä.

– Maskia piti käyttää stadionin sisällä liikkuessa vessaan tai myyntipisteille. Sitä ja paikkojen käyttöä valvottiin tarkasti.

Kauppisen mukaan matkaan liittyvien ohjeiden ja vaatimusten selvittämisessä meni aikaa.

– Asiat on hoidettu ja tehty ohjeiden mukaan. Noudatan terveysviranomaisten ja työnantajan ohjeistuksia Suomessakin, hän kertoo.

38 000-paikkaiselle stadionille otettiin lopulta 15 900 katsojaa. Tanskalaista kannattajakulttuuria Kauppinen kehuu vuolaasti. Mitään ongelmia ei ilmennyt.

– En ole kohdannut näin ystävällistä ja vilpitöntä porukkaa. Juttelin parinkymmenen tanskalaisen kanssa. Kaikki joko toivottivat tsemppiä otteluun tai onnittelivat voitosta. Roligaanit ovat poikkeuksellista porukkaa.

Puolustuksen on pidettävä

Keskiviikon Venäjä-ottelua Kauppinen odottaa toiveikkaana.

– Voitto teki hyvää Huuhkajien itseluottamukselle. Toivottavasti avausvoitto ei tuo menestyspakkoa mieliin ja rentous säilyy.

Belgialle hävinnyt Venäjä on lähes pakkovoiton edessä Suomea vastaan.

– Siellä putoilee päitä, ellei Suomi kaadu.

Avain menestykseen on tiedossa.

– Yhtä tiivis puolustaminen kuin Tanskaa vastaan, Kauppinen toteaa.

Miika Huhta

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka