Onko rakkaus sittenkään niin yäk?

Vaasan kaupunginteatterin etsiväseikkailu Rakkaus?! IIK! KÄÄK! YÄK! haastaa aikuisen teatterivieraan katsomaan näytelmää lapsen silmin.

Kuuden lapsen etsiväryhmä selvittää näyttämöllä rakkauden arvoitusta. Seikkailuun on helppo sukeltaa, mikäli osaa sulkea silmänsä siltä, että osa lasten rooleissa touhuavista aikuisista on saavuttanut jo keski-iän. Vaikka lastenvaatteisiin puettuja aikuisia on nähty näytelmissä useasti, tässä setissä on jotain hämmentävää. Välillä kaipasin lavalle myös lapsinäyttelijöitä.

Kysyin esitystä kanssani katsoneelta seitsemänvuotiaalta tyttäreltäni, häiritsikö häntä, että aikuiset esittivät lapsia, ja olivatko he uskottavia. Hänen vastauksensa sai minut nauramaan: Häh, mä luulin, että he esittivät aikuisia. Vastauksesta päätelleen roolitus ei häntä häirinnyt, lähinnä hän ihmetteli kysymystäni. Jäin miettimään, montakohan action-hahmoa leikkivää aikuista naista tai pipo päässä juoksevaa ylisuurta supermieshahmoa hän on teatterin ulkopuolella nähnyt.

Näytelmän tekijät ovat todennäköisesti päässeet paljon syvemmälle lasten maailmaan kuin minä.

Katsojat näytelmän sisällä

Esityksen parasta antia ovat ihastuttavat lavasteet, valaistus sekä äänimaailma, jotka johdattelevat katsojan unen kaltaiseen tilaan. Kaikki tuntuu lähes epätodelliselta. Välillä tekee mieli nipistää itseään, olenko vielä hereillä.

Lavastus on rakennettu keskelle salia siten, että katsomot ovat sen molemmin puolin. Tämä asetelma vie katsojat ikään kuin näytelmän sisälle, osaksi kaikkea.

Näyttelijöiden liikehdintä, sanankäänteet ja ilmeet tuovat muistikuvia lapsuuden pitkistä päivistä, jotka olivat joko täynnä toimintaa tai pelkkää vetelehtimistä.

Yli-innokkaat etsivänalut kaipaavat toimintaa ja asiakkaita. Eräänä päivänä Salasanapuun koloon lopulta kolahtaa viesti. Etsiväryhmän tehtäväksi tulee selvittää, mitä rakkaus on. Ryhmän reaktiot sanaan saivat katsojat nauramaan: Iik, kääk ja yäk!

Leuan loksautus

Ohjaaja Taina Mäki-Iso on kertonut, että esitykseen kerättiin aineistoa muun muassa vaasalaisilta päiväkotilapsilta. Aineiston pohjalta syntyi myös esityksen mukaansatempaava musiikki ja äänimaailma, jotka on suunnitellut kapellimestari Sauli Perälä.

Perälä nähdään itsekin lavalla musisoivan etsivän roolissa. Hänen roolisuorituksensa suorastaan loksautti leukani auki pariin otteeseen. Hän liikutteli pyörien päällä olevaa pianoa ympäri lavaa, soitti sitä, ja lausui vuorosanoja tai lauloi, kaikkea yhtä aikaa.

Esityksen muita herkullisia hahmoja tulkitsevat Ville Härkönen, Toni Ikola, Timo Luoma, Ulla Väätäinen ja Jukka Wennström. Väätäinen on virkistävä sähikäinen lavalla, näytelmän poikaroolit ovat hänen roolihahmoaan huomattavasti rauhallisempia.

Kutsu leikkiin

Kahden ala-asteikäisen lapsen äitinä näytelmän kieli tuntui hyvin tutulta ja aidolta. Tyttäreni mielestä esitys oli yksinkertaisesti ihana. Häntä harmitti ainoastaan, että se loppui.

– Se tyttö oli ihan kuin minä. Se kaipasi koko ajan toimintaa ja osasi tehdä melkein yhtä hienon kärrynpyörän kuin minä, hän tuumasi kotimatkalla.

Tästä päätellen lapsen on helppo samaistua näytelmän hahmoihin. Jokaiselle löytyy varmasti oma samaistumiskohde kuuden hyvin erilaisen roolihahmon joukosta.

Jotain kovin viehättävää siinä on, kun aikuinen osaa heittäytyä leikkimään. Siinä jokainen lavalla pyörinyt näyttelijä onnistui täyden kympin arvosta.

Lavastuksesta sekä puvustuksesta vastaava Anna Raatikainen halusi luoda maiseman, jossa on paljon viitteitä luontoon. Tässä hän onnistui erinomaisesti. Lavastus on kuin satumaailma, se on paikka, jota emme ole ennen nähneet. Se jättää paljon varaa mielikuvitukselle. Ja kutsuu leikkimään.

Katja Lahti