Uutiset

Nyt tuli Valomerkki kirjanakin

Ikkunassa julkaistavasta Valomerkki-sarjakuvasta ilmestyy kirja. Sarjakuvan piirtäjä Hannu Viinamäki sanoo, että kirjan julkaiseminen oli yksi hänen unelmistaan. Kuva: Sanna Mallila
  • Vaasa

Hannu ”Hantta” Viinamäki toteuttaa kolmannen toiveensa sarjakuvapiirtäjänä ensi maanantaina. Silloin hän julkaisee Valomerkki-sarjakuvastaan kirjan nimeltä Aina se jotakin vituttaa.

– Kyllä tämä sijoittuu kategoriaan best of. Aikaisemmat huppuhetket olivat vuonna 2016, kun Ikkuna alkoi julkaista Valomerkkiä ja vuonna 2018, jolloin Ilta-Sanomat julkaisi Valomerkkiä koko heinäkuun ajan, Viinamäki kertoo.

Hän päätti tehdä Valomerkistä kirjan, kun materiaalia alkoi kertyä tarpeeksi. Viinamäki on ammatiltaan painopinnan valmistaja ja siksi kirjanteko sujui. Nyt hän opiskelee itc-asentajaksi ja asuu Raisiossa, aivan Turun rajan tuntumassa.

– Kirja oli yksi asia minkä halusin elämässäni tehdä ja nyt se on tehty. Julkistuspäivä on mun syntymäpäivänä ensi maanantaina, Viinamäki huomauttaa.

Kirja sisältää Ikkunassa olleita Valomerkki-strippejä. Niitä on kertynyt jo rapiat pari sataa. Osaa Valomerkeistä Viinamäki on hieman päivittänyt kirjaa varten.

– Vaikka kirjan stripit on jo julkaistu Ikkunassa, ei se täällä Turussa haittaa. Toki kirjan voi tilata myös Vaasassa minun oman verkkokaupan kautta. Tutkin myös, jos joku kivijalkakauppa ottaisi sen Vaasassa hyllyynsä.

Viinamäki sanoo olevansa vaasalainen, ja tietenkin punkkari. Hän on viettänyt Vaasassa lapsuutensa ja nuoruuteensa, soittanut punkkia Klamydiassa ja soittaa edelleen turkulaistuneessa Loretta Problemissa.

– Turkulaisetkin pitävät minua vaasalaisena. Puhun suoraa, kuten vaasalaiset puhuvat.

Punk on asenne

Viinamäki sanoo, että Valomerkin tyyppi, jota ei koskaan kuvissa näy, on punkkari, ja nimenomaan vanha sellainen. Viinamäen mukaan punk on enemmän asenne kuin musiikki tai pukeutuminen.

– Punk ei kumartele auktoriteetteja, Viinamäki tähdentää.

Tuore sarjakuvakirjailija sanoo, että kirjan julkaisemisessa palkkio on jo siinä tekemisessä. Kaikki muu on bonusta, kuten suosio tai uudet paikat minne sen tekeminen vie. Samalla lailla kuin musiikin tekemisessä.

– Kirja on omakustanne ja ensimmäinen painos sata kappaletta. Sitä voi painaa nykyään nopeasti lisää, jos suosio yllättää. Verkkokaupassa kirjan hinta pyörii siinä kympin kiepeillä, Viinamäki kertoo.

Vesa Koivumäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka