Uutiset

Nukketeatterifestivaali siirtyy verkkoon

Pikku Aasin nukketeatteri järjestää tulevana viikonloppuna kansainvälisen, virtuaalisen nukketeatterifestivaalin Pikku Aasi. Kuvassa Maria Lindeman (vas,), Cosimo Galiano ja Anna Kargu. Kuva: Olli Pokela
  • Vaasa

Pikku Aasin nukketeatteri järjestää tänä vuonna kolmannen kerran kansainvälisen nukketeatterifestivaalin PIKKU AASI. Tapahtuma toteutetaan koronasta johtuen poikkeuksellisesti verkossa tulevana viikonloppuna 23.-25. lokakuuta.

– Tämä on ensimmäinen kerta koko Suomessa, kun nukketeatteri järjestetään verkossa. Näitä ei ole maailmallakaan kovin montaa nähty, Pikku Aasin nukketeatterin perustaja ja taiteellinen johtaja Cosimo Galiano hehkuttaa.

Varasuunnitelma käyttöön

Festivaali on kolmipäiväinen ja sisältää kuusi esitystä, kuten käsinukke- ja marionettiesityksiä, katuteatteria ja luovan työpajan. Perinteistä nukketeatteria ovat äänettömät tai hyvin vähäsanaiset eli visuaaliset esitykset.

Esityksistä neljä on Suomesta sekä yksi Kreikasta ja yksi Italiasta. Esitykset on tarkoitettu kaikenkielisille ja kaikenikäisille.

– Nyt kun tilanne Vaasassa ja maailmalla on mikä on, on hienoa, että lapset ja vanhemmat voivat katsoa nukketeatteria vaikka kotoa tai mökiltä käsin mistä tahansa maailmasta ja ymmärtää silti näkemänsä, Galiano sanoo.

Festivaali oli suunniteltu alun alkaen järjestettävän liveyleisölle kuten aiempina vuosina. Myös ulkomaisia nukketeattereita oli jo sovittu tulevan festivaaliin.

– Festivaalin järjestäminen aloitettiin jo viime vuonna. Teimme toimintasuunnitelman ja mietimme minkä maalaisia esiintyjiä mukaan voisi tällä kertaa tulla, Galiano kertoo.

Viimeiseen asti festivaalin uskottiin onnistuvan erityisjärjestelyin paikan päällä, mutta Suomessa ja erityisesti Vaasassa yltynyt koronatilanne pakotti ottamaan käyttöön varasuunnitelman.

– Onneksi olimme varautuneet ja kehitelleet B-suunnitelman, joten festivaali onnistuu videoiden välityksellä. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa, Galiano iloitsee.

Pitkä taival

Suomalais-italialaisen Pikku Aasin nukketeatterin toiminta alkoi virallisesti vuonna 2006. Ammattilaisnukketeatteri luotiin alun perin kiertäväksi lasten teatteriksi, mutta heiltä löytyy myös oma teatteritila Vaasasta.

Teatterin kertomat tarinat rakentuvat erilaisten teemojen äärelle, kuten ystävyyden, rakkauden ja muiden kunnioituksen. Useissa saduissa uppoudutaan legendoihin ja historiaan ja niissä seikkailevat esimerkiksi lohikäärmeet, prinsessat, merimiehet, noidat, ritarit ja nukketeatterin aasikin.

– Nukketeatteri on kulttuuria lapsille mitä parhaimmassa muodossa, koska siinä yhdistyvät sadut ja visuaalisuus sekä äänet ja musiikki. Näytelmien täytyy olla monipuolisia, joten käytämme esimerkiksi käsinukkeja, erilaisia esineitä, mimiikkaa, marionetteja, varjoteatteria ja mustateatteria, Galiano kuvailee.

Pikku Aasin nukketeatteri pyrkii lähestymään yleisöä monelta eri taholta kaikissa esityksissä.

– Kulttuurille pitää aina antaa mahdollisuus, myös poikkeusoloissa, Galiano sanoo.

Emilia Kovanen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka