Uutiset

Naisten amerikkalainen jalkapallo kiinnostaa

Naisille suunnattuun amerikkalaisen jalkapallon ensimmäisiin harjoituksiin saapui 30 innokasta kokeilijaa. Kuva: Nea Koivisto
  • Vaasa

Naisille suunnattu amerikkalaisen jalkapallon kurssi pyörähti käyntiin Botniahallissa viime torstaina. Kurssilla lähdetään liikkeelle lajin alkeista ja harjoitellaan hyvällä mielellä.

Kurssin takana ovat Vaasaan muuttaneet valmentajat Iina-Lotta Willgrén sekä Milla Joensuu. Kummatkin ovat kokeneita lajin harrastajia, mutta uudesta kotikaupungista ei tuntunut löytyvän vielä joukkuetta.

– Olimme ensin Millan kanssa yhteyksissä asiasta, sitten lähdimme kyselemään harjoitusvuoroja ja yhtäkkiä olimmekin pitämässä harjoituksia, Willgrén hymyilee.

Vastaavaa toimintaa on ollut Vaasassa viimeksi 2000-luvun alussa, jolloin se jäi kokeiluksi.

Erilaisuus innostaa

Ensimmäisiin harjoituksiin saapui paikalle 30 lajista kiinnostunutta. Ikähaarukka on tällä hetkellä 14-35 vuotta.

– Kiinnostuin lajista, sillä se on erilainen, mitä yleensä on tarjolla, kertoo lajia ensimmäisiin kertaa kokeileva Noora Armilo.

Ella Vuorenmaa puolestaan lähti kurssille neljän kaverinsa kanssa.

– En ole pitkään aikaan kokeillut täysin uutta lajia, ja halusin myös poistua omalta mukavuusalueeltani. Treeneissä oli rohkaiseva tunnelma, jäi sellainen tunne, että haluaisin oppia lisää. Olisi kiva selvittää, mikä on itselle sopiva pelipaikka, Vuorenmaa miettii.

Harrastajien määrän kasvaessa toimintaan kaivataan myös enemmän valmentajia, jotta pelaajille voidaan antaa yksityiskohtaisempaa palautetta.

– Mukaan mahtuu vielä lisää harrastajia, nyt on hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan. Laji on tarkoitettu ihan kaiken kokoisille ja pituisille, valmentajakaksikko iloitsee.

Liikkeelle perusteista

Tarkoituksena on ollut koota treeniporukka ja pitää mukava tekemisen meininki. Harjoituksissa lähdetään liikkeelle perustekniikasta.

– Etenemme askel kerrallaan. Myöhemmin otamme mukaan erilaisia kuvioita ja käymme läpi eri pelipaikkoja. Kurssi muovautuu pitkälti osallistujien mukaan, Willgrén kertoo.

Tulevaisuudessa Vaasan joukkue voisi toimia naisten 1. divisioonassa pelaavan Seinäjoki Crocodilesin farmijoukkueena.

– Kurssilla ei tähdätä pelikentille, mutta meidän pelaajillemme ensimmäinen kosketus oikeaan pelitilanteeseen voisi olla se, että halukkaat pääsisivät pelaamaan Crocodilesin paidassa, Willgrén jatkaa.

Nea Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka