Uutiset

Naisen rohkeus musikaalin sanomana

Parasta on musiikki ja lapset, kertoo The Sound of Musicin pääesiintyjä Sarah Nedergård. Kuvassa vasemmalta Obi Chidobe, Senni Perälä, Elina Sihvonen, Moona Lehtola, Sarah Nedergård, Silas Lorenz, Mimosa West ja Elsa Lehtinen. Kuva: Linus Lindholm
  • Vaasa

Vaasassa nainen, Maria, on nostettu The Sound of Musicin päähenkilöksi toisin kuin elokuvassa. Hän on musikaalin rohkea henkilö ja toimija, kuten toinen pääroolin esittäjä Jussi Puhakka sanoo.

Georgea esittävän Puhakan toteamus osuu nappiin, koska musikaali kertoo rakkauden lisäksi pakolaisuudesta ja sorrosta, joka nostaa tänä päivänä päätään. Valko-Venäjällä juuri naiset ovat nousseet sitä vastaan.

Kaupunginteatterin suurtuotanto on kuitenkin myös musiikin juhlaa. The Sound of Musicin kappaleet ovat nousseet omiksi hiteikseen, eikä aina edes tiedetä, että ne ovat lähtöisin musikaalista.

– Pelkäsimmekin, että tämä on jo pölyttynyt ja puhkiesitetty, mutta kun sitä kävin läpi kapellimestari Sauli Perälän kanssa, päätimme tehdä uuden puhtaan version, musikaalin ohjannut teatterinjohtaja Seppo Välinen kertaa.

Kymmenen soittajan orkesteria johtava Sauli Perälä kertoo, että The Sound of Music on hänelle tuttu jo Wasa Teaterista 90-luvun puolivälistä. Hän oli siinä osaltaan mukana.

– Oikeastaan on ihme, ettei sitä ole esitetty tässä talossa aikaisemmin. Kiva, että Seppo tarttui tähän. Sanoin, että siihen täytyy olla jokin syy, miksi The Sound of Musicia on esitetty niin paljon, Perälä naurahtaa.

Musikaalia on työstetty vuoden päivät. Keväällä korona katkaisi harjoitukset ja heinäkuussa alkoikin sitten urakka, jossa otettiin hukattu aika kiinni. Silti Perälän mukaan harvassa työryhmässä on käyty asiat yhtä perusteellisesti läpi.

Lapsia riittää

Pääosaa esittävä Sarah Nedergård sanoo, että The Sound of Musicissa parasta on laulun ilo ja lapset. Lapsia musikaalissa riittääkin kaksoisroolituksen myötä.

– He ovat valikoituneet valtavasta hakijamassasta, ja voin sanoa, että he ovat ammattilaistasoa, teatterinjohtaja Välinen kehuu.

Pääosan esittäjät Nedergård ja Puhakka jännittävät ensi illan alla, että miten yleisö ottaa musikaalin vastaan. Voittaako teatterin lumo koronan pelon? Joka tapauksessa, sali otetaan vain puolilleen katsojia.

Lipunmyynti on sujunut hyvin ainakin lokakuulle asti ja teatterinjohtaja Välinen kehottaa musikaalista kiinnostuneita olemaan ajoissa asialla varausten kanssa, sillä esityksiä ei ole lisätty yleisön puolittamisesta huolimatta.

– Esitys tekstitetään myös ruotsiksi ja englanniksi, Välinen huomauttaa.

Vesa Koivumäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka