Uutiset

Musiikkijuhlien konsertit nautitaan suoratoistoina

Korsholman Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus on mukana musisoimassa Tukholman lähetyksissä. Kuva: Korsholman Musiikkijuhlat
  • Vaasa

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 28.7.–5.8. pääasiassa virtuaalisesti koronavirustilanteen vuoksi. Festivaalia on mahdollista seurata suoratoistona ilmaiseksi eri kanavien kautta.

Epätavallinen tilanne on vaatinut järjestäjiltä mukautumiskykyä ja valmiutta viime hetken muutoksiin.

– On ollut jännittävää odottaa, pystyykö festivaalia järjestämään tänä vuonna, Korsholman Musiikkijuhlien tiedottaja Panu Sivonen sanoo pohtiessaan koronakevään tunnelmia.

Hän kertoo järjestelyiden sujuneen hyvin, vaikka tapahtuman virtuaaliseksi muuttamisessa onkin ollut omat haasteensa.

Sivonen osallistuu festivaaliin myös oboistina Vaasan kaupunginorkesterin riveissä. Hän odottaa tapahtumaa innoissaan ja arvelee muiden esiintyjien tuntevan samoin.

– On hienoa päästä jälleen soittamaan yleisölle, vaikka he ovatkin ruudun takana, Sivonen toteaa.

Musiikkia ja taiteilijoita

Tämänvuotisen festivaalin teemana on Yksin, villi ja vapaa. Ohjelmiston pääpaino on 250 vuotta sitten syntyneessä Ludwig van Beethovenissa ja iloisessa 1920-luvussa. Dadaismi on esillä aikakauden runoissa ja Tina Axelssonin lyhytelokuvissa.

Lähetysten pääpaikkana toimii Vaasan kaupungintalo. Korsholman Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus on mukana musisoimassa Tukholman lähetyksissä.

Ohjelmaan kuuluu myös festivaalistudio, jossa tavataan taiteilijoita. Studion juontajina toimivat kapellimestari Anna-Maria Helsing ja musiikkitieteilijä Mats Lillhannus.

Jokaisena festivaalipäivänä lähetetään kello 20 noin tunnin mittainen konsertti, jota edeltää festivaalistudio kello 19.30. Muutamana päivänä musiikkitarjonta aloitetaan jo kello 18.

Yleisöä rajoitetusti

Festivaalin konsertit pidetään Vaasassa, Mustasaaressa ja Tukholmassa. Suomessa oleviin konsertteihin pääsee paikalle myös yleisö, mutta vain rajoitetusti. Suuri kuvauskalusto saattaa haitata näkyvyyttä.

Kokoontumisrajoituksen takia heinäkuussa järjestettäviin konsertteihin ei oteta yleisöä kahtakymmentä enempää. Elokuussa yleisöä saa taas olla enemmän. Paikkansa voi varmistaa etukäteen tapahtuman toimistosta.

Festivaalia voi seurata tapahtuman kotisivuilta sekä HSS-Median ja I-Median verkkosivuilta. Myös Sundom-TV ja Närpiön När-TV näyttävät konsertit. Radio Vaasa lähettää yhden konsertin päivässä.

Korsholman Musiikkijuhlien ohjelma, muusikko- ja teosesittelyt sekä ohjeet koronaviruksen leviämisen estämiseksi löytyvät tapahtuman kotisivuilta osoitteesta www.korsholmmusicfestival.fi.

Elisa Siikonen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka