Uutiset

Musiikki tahdittaa näytäntökautta

Myrskyluodon Maija alkaa menolla ja melskeellä. Musikaalin nimikkoroolissa on Heidi Kirves. Kuva: Linus Lindholm
  • Vaasa

Vaasan kaupunginteatteri esitteli tulevan näytäntökautensa ohjelmiston suositussa teatterikauden avajaisnäytöksessä. Täpötäysi katsomo sai todeta, että taas on luvassa varsin musiikkipitoista esitystä. Ja mikäs siinä, olihan se viihdyttävää ja laadukasta.

Kaupunginteatteri lähtee kauteen lippulaivana musikaali Myrskyluodon Maija. Vain tönkön tv-sarjan joskus nähneenä, asia kovin arvelutti, mutta esittelyssä meno oli varsin toisenlaista. Se oli vauhdikasta ja iloista.

Otokset eivät anna koko kuvaa näytelmästä, sillä ohjaaja Jakob Höglund neuvoi teatterin ystäviä varamaan nenäliinoja mukaan itse esitykseen. Ohjaaja on kuulemma itsekin itkenyt harjoituksissa näyttelijöiden kanssa monta tuntia.

Jäi varaa parantaa. Höglund ohjaa Maijan nyt toista kertaa. Ensimmäinen kerta oli Turussa, mutta siitä hänelle jäi jotain hampaankoloon. Vaasassa hän kertoo onnistuneensa. Nyt ei edes ensi-ilta jännitä yhtä paljon kuin tavallisesti.

– Turussa huomasin vasta näytöksen aikana, miten koskettava tarina tämä on. Siksi halusin ohjata sen udelleen. Vaasassa sain siihen tilaisuuden, Höglund sanoi.

– Nyt se sitten tuli valmiiksi. Kiitos ison näyttämön ja näyttelijöiden.

Varoitukseksi Myrskyluodon Maijan tunnusmusiikin ystäville, että sitä ei soitettu ainakaan esittelyssä. Höglund on valinnut aivan toisen pääbiisin, jonka Maijan roolissa esiintyvä Heidi Kirves esittää.

Jannen roolissa on toinen loistava laulaja, Oiva Nuojua. Sauli Perälä on sovittanut Matti Puurtisen säveltämän musiikin kansanlaulujen tyyliin. Idea on yksinkertainen, mutta toimii.

Hakkarainen esiin. Syksyn toinen uutuus on Hyvää yötä, herra Hakkarainen, sekin on varsin musiikkipitoinen. Siihen musiikin ovat tehneet Jenny Malmberg ja Riku Metsä-Ketelä.

Pääosassa on Jorma Tommila ja lastennäytelmän on ohjannut Erik Kiviniemi. Kiviniemi hauskutti heti aluksi ja sanoi, ettei näytelmässä ole kyse Teuvo Hakkaraisesta, vaan Mauri Kunnaksen kirjojen herra Hakkaraisesta.

Hauska oli itse näytelmäkin, ainakin alun perusteella. Lapsenmielinen aikuinenkin varmasti viihtyy katsomossa. Liekö siinä se syy, että herra Hakkarainen on kielletty Venäjällä?

– Ihan tosi, se on kielletty Venäjällä, Kiviniemi vakuutti.

Herra Hakkarainen oli aluksi Kunnaksen kirjoissa sivuhahmona, mutta lapset rakastuivat siihen. Siksi Kunnas päätti nostaa Hakkaraisen parrasvaloihin. Nyt hän on Vaasassa.

Musiikkia, musiikkia. Teatterin konserttisarjat jatkuvat syksyllä. Mukana ovat Irina ja Jesse Kaikuranta, Laura Voutilainen sekä tietenkin FORK. Oopperaa kuullaan vuoden vaihteen jälkeen. Vuorossa on Carmen.

Kevättalvella näyttämölle tulevat Katto-Kassinen ja farssi Isä. Sumu ja Mun Pohjanmaa jatkavat ohjelmistossa.

Vesa Koivumäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka