Uutiset

Muovi näkyy kuluttajan arjessa

Kotitalousjätteistä voidaan esimerkiksi metallien ja biojätteen lisäksi lajitella erilleen myös muovi- ja kartonkipakkaukset. Näin poltettavaksi päätyvän jätteen määrä vähenee murto-osaan. Kuva: Raija Koivisto
  • Vaasa

Muovien käytön vähentäminen ja kierrätys ovat viime aikoina nousseet polttavaksi puheenaiheeksi. Kuluttajaliiton projektityöntekijä Maija Autio pitää yhtenä taustatekijänä sitä, että muovi on konkreettisesti kuluttajan arjessa näkyvä tuote.

– Tutkimustietoa muovin vaikutuksista ja haitoista on koko ajan enemmän. Sen myötä aiheesta myös uutisoidaan enemmän. Kuvat valtamerien jätelautoista sekä valaista, joiden sisältä on löytynyt muovia, ovat järkyttäneet ihmisiä, Autio kertoo.

Helppoa lajittelua. Kuluttajaliitto tekee jatkuvasti vaikutustyötä muovijätteen vähentämiseksi ja muovin kierrätysmahdollisuuksien parantamiseksi. Merenkurkun Kuluttajat esitti alkuviikosta, että muovipakkausten erilliskeräys tulisi taloyhtiöille pakolliseksi.

– Voisimme kaikki ottaa yhdessä haasteen vastaan ja nousta Suomen edistyneimmäksi muovinkeräyksen maakunnaksi, kehottaa yhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Kiviranta.

Tällä hetkellä muovijätteitä voi Vaasassa kierrättää muun muassa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n kierrätyspisteisiin. Rinki-ekopisteitä on esimerkiksi Prisman ja Melaniemen Lidlin pihoissa.

Kerätyt muovijätteet toimitetaan edelleen Fortumin muovijalostamolle Riihimäelle.

RINKI Oy:n viestintäpäällikkö Jaana Lindman pitää muovipakkausten lajittelua helppona. Pakkauksia ei tarvitse tiskata, vaan elintarvikejäämät voi huuhdella viileällä vedellä.

– Nyrkkisääntö on, että keräykseen voi palauttaa tyhjinä, puhtaina ja kuivina ne kotitalouksien muovipakkaukset, jotka ovat alun perin olleet jonkun tuotteen pakkauksia.

Yksinkertaisia neuvoja. Vaasan yliopiston tutkija Lotta Alhonnoron mukaan muovi ei ole automaattisesti vain paha asia.

– Esimerkiksi ruokahävikin vähentämisessä lihan pakkaaminen suojakaasuun on tehokas tapa ehkäistä ruoan pilaantumista. Muovista ei tarvitse heti luopua kokonaan, vaan muovittomia vaihtoehtoja voi valita, kun niitä on tarjolla.

Monet kuluttajat haluaisivat toimia vastuullisesti, mutta se koetaan arjessa liian hankalaksi tai vaivalloiseksi.

Alhonnoro neuvookin tekemään muovin kierrättämisestä tai käytön vähentämisestä itselleen mahdollisimman helppoa.

– Muovin keräysastian on oltava sopivan kokoinen ja helposti saatavilla, kun muovijätettä syntyy. Kestokasseja voi säilyttää eteisessä näkyvällä paikalla tai autossa, jotta kassin muistaa napata mukaan ostoksille.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka