Uutiset

Meidän juttu on uusi Ikkunan lukijoiden tapahtumapalsta

Tämän viikon Meidän jutussa kerrotaan Vaasan ammattikoulusta 55 vuotta sitten valmistuneista sähköasentajista, jotka pitivät kesäkuussa luokkakokouksen Vamialla.
  • Vaasa

Kesä on vaasalaisillekin juhlien, tapahtumien ja kaiken maailman kissanristiäisten aikaa, joihin eivät sopulin lailla kiitävät toimittajat ehdi. Siispä Ikkuna aloittaa uuden Meidän juttu -palstan sydänkesän kynnyksellä.

Palstan tekemiseen tarvitaan tapahtumien järjestäjien omaa aktiivisuutta sekä myös osallistujia. Ikkunan toimittajat hoitavat juttujen editoinnin ja julkaisun seuraavassa mahdollisessa lehdessä.

Meidän juttu -palstalle pääsevät esimerkiksi luokkakokoukset, kuten ensimmäisessä Meidän jutussa, jossa on esillä Vaasan ammattikoulusta vuonna 1964 valmistuneiden sähköasentajien luokkakokous.

Luokkakokouksien lisäksi Meidän juttuun sopivat hyvin kaikenlaiset tapaamiset, sukukokoukset, lastenjuhlat, taloyhtiön talkoot, siivoustapahtumat, tempaukset, polttarit ja isot synttärit – vain taivas on rajana.

Kuusi kysymystä

Meidän juttu tarvitsee onnistuakseen yhteistyötä ja malttia. Oman juttunsa saa nopeasti Ikkunaan noudattamalla ohjeita ja pysymällä asiassa, vain tarpeellisen tekstimäärän kanssa.

Ikkunan toimitus pyytää jutun tarjoajia vastaamaan kuuteen kysymykseen, jotka kirjoitetaan sähköpostiin ja niiden perään vastaus napakasti. Saa olla hauskakin vastaus, silti asiallinen.

Vastausten lisäksi sähköpostiin pitää liittää kuva tapahtuman osallistujista. Normaali kännykällä napattu yhteispotretti käy. Kuvatekstiä varten tarvitaan kuvassa olevien nimet lueteltuna vasemmalta oikealle. Isoissa joukkokuvissa ei kaikkien nimiä tarvita.

Meidän juttu -palstan kysymykset ovat: Koska tapahtuma oli ja missä? Mitä juhlitte? Oliko ohjelmaa? Mitä siellä puhuttiin? Säilyikö sopu? Kuka raportoi?

Vastaukset kysymyksiin lähetetään kuvan kanssa Vaasan Ikkunan sähköpostiosoitteeseen vaasanikkuna@vaasanikkuna.fi. Paperilla lähetettyjä juttuja ja kuvia ei julkaista.

Vesa Koivumäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka