Uutiset

Mattojen salaisuudet kiehtovat Mattokeisaria

Liisa ja Mauri Mäkinen ovat tyytyväisiä Suvilahden toimitiloihin, joihin Mattokeisari siirtyi viime vuonna. Elokuussa pari juhlii 35-vuotishääpäiväänsä. Kuva: Raija Koivisto
  • Vaasa

VIIKON VIERAS: Mattokeisarina tunnettu Mauri Mäkinen myi vuonna 1977 ensimmäisen mattonsa, joka palveli Vaasan hallintotalossa 32 vuotta.

– Aloitin urani toisen yrityksen palveluksessa. Ajoin pitkin maata, esittelin mattoja ja koulutin ihmisiä. Lopulta päätin, että haluan tehdä töitä itselleni, ja vuonna 1980 perustin oman yrityksen. Nyt olen jo 37 vuotta ollut valitsemallani tiellä pesulan ja mattojen parissa.

– Nykyinen nimi Mattokeisari juontaa juurensa pitkän ajan takaa. Kävimme vaimoni Liisan kanssa usein tanssimassa Vähässäkyrössä, ja tanssien jälkeen lähdimme keskustan grillille syömään. Grillikeisari puhutteli minua mattokeisariksi, ja se tarttui lopulta myös yrityksen nimeksi.

Mäkinen on vuosien aikana oppinut perin juurin tietämään mattojen salaisuudet.

– Minua kiinnostavat erityisesti likaa keräävät matot, ja niiden laadukkuuden suhteen olen ikäni pitänyt linjani. Vuosikymmenien mittaisen urani aikana mattojen tarkoitus kodeissa on muuttunut paljon. Ennen matto lämmitti lattiaa ja siihen pyyhittiin jalat, nyt ne ovat pitkälti sisustusesineitä.

Työ on vienyt ihmisten lähelle ja erilaisiin elämäntarinoihin.

– Asiakkaina on ihmisiä, joilta olen ikäni hakenut matot pestäviksi. Matkan varrelle mahtuu hetkiä, kun olen ottanut mukaan mummelini, bemarin ja peräkärryn ja ajanut hakemaan mattoa asiakkaalta, papparaiseksikin nimetty Mäkinen muistelee.

– Viedessäni mattoa eduskuntaan nauratin väkeä, kun tuumasin heille, että tiedättehän olevanne kaikki minulla töissä. Mauri Pekkariselle sanoin, että sinä oot Mauri, minä oon Mauri ja nyt väännetään kättä. Hän oli heti leikissä mukana.

Nuoruudessa Mäkisellä oli maailma auki.

– Kävin ammattikoulussa rakennuspuolen, ja opettaja puhui minua tekuun jatkamaan. Paappani oli poliisi, ja minua yritettiin saada myös poliisikouluun.

Nuorella miehellä oli kuitenkin kiire töihin, jossa aktiivisuus ja sitkeys ovat palkinneet.

– Minulla on vahva urheilutausta, ja kunto on aina ollut rautainen. Töissä kuljin ruokatunnit polkupyörällä, ja armeijassa juoksin 40 kilometriä täysreppu selässä. Työelämässä valttia ovat olleet myös maltti ja rauhallisuus. Kun ensin ajattelee ja sitten tekee, välttää paljon turhia askeleita.

Mattokeisari syntyi vuonna 1952 Huutoniemen Kylätiellä. Vaasan seudun vanhimman pesulan omistaja täytti hiljattain 65 vuotta.

– Äitienpäivänä 14. toukokuuta liputettiin, kun juhlin syntymäpäivääni ja jäin vanhuuseläkkeelle. Äidilleni sanoin, että kaivapa esiin syntymätodistus, kun ei yhtään tunnu siltä, että vuosia olisi takana näinkin paljon. Kroppa ei ole kaikessa pysynyt mukana, mutta pää pysyy vetreänä kryptoja tekemällä.

Mäkinen on selättänyt monet vakavat sairaudet.

– Vastoinkäymisiä on ollut vaikka muille jakaa, mutta eipä tule ainakaan aika pitkäksi, kun elämässä on vähän värinää. Lääkärini sanoi, että elämänasenne, joka minulla on, on puolet elämästä. Toivotaan, että se vielä jatkuukin pitkälle.

Keisarilliseen perheeseen tuovat elämäniloa kolme lastenlasta.

– Lapset ovat olleet minulle aina tärkeitä. Tuovilassa rakensimme aikanaan jääkiekkokaukalon, josta kaikui viesti myös Helsinkiin. Sain kutsun luennoimaan siitä, mistä talkoovoimaa saadaan aikaiseksi. Kuuntelemassa oli yli 200 rehtoria Suomesta, ja eturivissä istuivat ministerit.

Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Mäkistä on jännittänyt.

– Olen opettanut lapsillenikin, että aina, kun kysytään vapaaehtoista, nostakaa käsi pystyyn. Pitää myös tehdä se, mitä lupaa tehdä. Luottamus on kaiken a ja o, Mäkinen toteaa.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka