Uutiset

Lucia-mummot hehkuvat kilpaa kruunujensa kanssa

Taimi Bergqvist kertoo jännittäneensä Vamialle tuloaan siinä määrin, että yöunetkin häiriintyivät. Hän sanoo kuitenkin rentoutuneensa nopeasti opiskelija Jonna Nurkkalan taidokkaassa käsittelyssä. KuvaT: Katja Lahti
  • Vaasa

Jännitti niin vietävästi, että nousin ylös jo kello viisi. Näin kertoo vaasalainen Taimi Bergqvist, joka on yksi tämän vuoden seitsemästä Lucia-mummoehdokkaasta.

Jännitys laukesi hänen mukaansa nopeasti Vaasan ammattioppilaitoksen parturi-kampaajaopiskelijoiden käsittelyssä.

– Ihanat tytöt ovat saaneet minut tuntemaan oloni erityiseksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun joku meikkasi minut. Olen nauttinut kaikesta niin paljon, että voisin tulla tänne uudestaankin, hän naurahtaa.

Ujous ei ole este. Vaasalainen Ingeborg Haldin istuu ryhdikkäänä pyörätuolissaan, kun parturi-kampaajalinjan opiskelija Jenna Seppä kohentaa hänen kampaustaan kuvausta varten. Seppä sanoo nauttineensa päivästä siinä kuin Lucia-mummotkin.

– Minulle tuli todella hyvä mieli, kun sain laittaa iäkkään ihmisen hiuksia, koska hän ei siihen enää itse kykene, hän sanoo.

Haldin kertoo lupautuneensa kisaan heti kysyttäessä. Hän sanoo olleensa aina hieman ujo, mutta edes se ei saanut häntä kieltäytymään kutsusta.

– Tämä on ollut mahtava kokemus. Tuntuu kuin olisin ollut vuosia piilossa. Nyt olen päässyt taas seuraamaan elämää läheltä. Täällä on paljon mukavia tyttöjä, Haldin kehuu.

Salama kirkkaalta taivaalta. Laihialta kotoisin oleva Kaino Virtanen sanoo Lucia-mummoehdokkuuden sekoittaneen hänen päivänsä perusteellisesti.

– Kutsu tänne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Elin rauhassa elämääni ennen tätä. Yritin perua osallistumiseni, mutta sitä ei otettu kuuleviin korviin, hän tokaisee.

Käsihieronnan, hiustenlaiton ja meikkauksen jälkeen hänen ihonsa hehkuu kilpaa silmien kanssa ja hän myöntää olevansa iloinen tulostaan.

– Tämä on ollut kivempi kokemus kuin arvelin. Olen nähnyt paljon kauniita ihmisiä, jotka osaavat työnsä. Tarjoilukin on ollut hyvää. Sain juoda rauhassa teetä, kun likat laittoivat tukkaani, Virtanen myhäilee tyytyväisenä.

Lucia tuo valoa pimeyteen. Vaasalainen Irmeli Palmu sanoo lähteneensä mukaan hieman vastentahtoisesti.

– Nyt olen kuitenkin iloinen. Olen saanut uusia ihania ystäviä, joita ei koskaan ole liikaa, hän summaa päivän saldoa.

– Lucia tuo valoa pimeyteen joulukuussa, mutta minun joulufiilikseni alkoi jo tästä, hän lisää.

Pyhä Lucia on katolisen kirkon pyhimys, jonka juhlimisella on Suomessa jo pitkät perinteet. Joulukuun 13. päivä valitaan jälleen Lucia-neito, jonka tehtävänä on tuoda valoa pimeyden keskelle. Samaa tehtävää hoitavat Lucia-mummoehdokkaat. Valontuoja-mummo valitaan Vaasassa nyt viidettä kertaa.

Viriketoiminnan ohjaaja Johanna Rapo kertoo, että usein ehdokkaat hieman empivät mukaan lähtöään, mutta heittäytyvät lopulta täysillä mukaan.

– Tänä vuonna emme ole kyselleet ehdokkaiden ikiä, sillä aikaisempina vuosina iäkkäin on yleensä aina voittanut. Yhtenä vuonna vanhin osallistuja oli 102-vuotias ja hän voitti kilpailun valtavalla äänivyöryllä, hän muistelee.

Katja Lahti

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka