Uutiset

Lavalla presidenttipeliä pohjalaisittain

Lapualaislähtöinen kirjailija Taina Latvala kirjoittaa parhaillaan presidenttiteemaista näytelmää, joka saa ensi-iltansa reilun vuoden kuluttua Vaasan kaupunginteatterissa.
  • Vaasa

Kirjailija Taina Latvala asettelee sanojaan varovasti.

Hän työstää parhaillaan Vaasan kaupunginteatterille uutta näytelmäkäsikirjoitusta, jonka ensi-ilta on helmikuussa 2020.

– Sain Venetsialaiset-romaanini painoon kesällä. Syksystä lähtien olen keskittynyt tähän näytelmäprojektiin kirjaesiintymisten rinnalla, Latvala sanoo.

Keskeneräisestä, parhaillaan työn alla olevasta käsikirjoituksesta ei ole helppoa puhua.

Juonta ei voi paljastaa, sillä se saattaa kirjoittamisen aikana muuttua paljonkin.

Jotain voi kuitenkin jo kertoa.

– Kekkosen poikia - pohjalaista presidenttipeliä on käsikirjoituksen tämän hetkinen työnimi.

Minuus myrskynsilmässä

Näytelmän päähenkilö on viisikymppinen mies, joka joutuu keskelle elämänsä suurinta identiteettikriisiä.

Mies saa kuulla olevansa edesmenneen presidentti Urho Kekkosen poika.

– Minua alkoi kiinnostaa sellainen fiktiivinen lähtöasetelma, jossa ihminen kuulee olevansa mahdollisesti Kekkosen poika. Sitä kautta ihminen tajuaakin olevansa jotain muuta, kuin mitä on aina ajatellut olevansa. Latvala pohtii.

Tästä alkaa tämän näytelmän tapahtumasarja. Tarinan toinen päähenkilö on miehen äiti.

– Käsittelen näytelmässä myös äidin ja pojan suhdetta: millainen se on ja miten se muuttuu tarinan kuluessa.

Valta ja yksilö

Idea käsikirjoitukseen syntyi vuosi sitten, kun teatterinjohtaja Erik Kiviniemi otti Latvalaan yhteyttä ja otti puheeksi Kekkosen.

– Olemme Erikin kanssa puhuneet muun muassa vallasta ja nykyajan poliittisesta ilmastosta. Toki myös ihmissuhteet ja yksilötaso nousevat näytelmässä tärkeään osaan, Latvala kertoo.

Huomio yksityiskohtiin

Latvala on lukenut presidentti Kekkoseen liittyvää kirjallisuutta käsikirjoitusta varten.

– Juuri nyt etsin sanontoja ja sutkautuksia, joita Kekkonen on käyttänyt.

Latvalaa kiinnostavat yksityiskohdat kuten se, mitkä olivat Kekkosen lempiruoat; miten hän käyttäytyi ystävien seurassa ja se, millainen Kekkonen oli luonteeltaan.

Eteläpohjalaisuus esillä

Latvalan aiemmille teksteille tyypilliseen tapaan näytelmä sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle ja nykyhetkeen.

– Nautin saadessani kirjoittaa eteläpohjalaista murretta mukaan tekstiini, Lapualta lähtöisin oleva kirjailija kertoo.

Presidenttiyden ja politiikan lisäksi näytelmän muita teemoja ovat pohjalainen yrittäjyys, itsetunto ja sekä suuret unelmat.

Näytelmässä on komediallinen, ehkä satiirinenkin, ote.

– Näyttää siltä, että näytelmään tulee mukaan myös jonkinlainen rakkaustarina. Minulle on kirjailijana tärkeää, että voin tunnistaa tekstistäni jotain itselleni oleellisen tärkeää järjen lisäksi myös sydämen tasolla.

Pia Timberg

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka