Uutiset

Kovassa sarjassa vahvasti mukana

Sportin naiset pelasivat Suomen korkeimmalla sarjatasolla viimeksi yli kaksikymmentä vuotta sitten. Kuva: Minna Antila
  • Vaasa

Vaasan Sportin naisjoukkue on nyt pelannut kymmenen ottelua liigakiekkoa ja saaliina on kolme voittoa. Edellisen kerran Sportin naiset pelasivat Suomen korkeimmalla sarjatasolla yli kaksikymmentä vuotta sitten.

– Pisteiden valossa on mennyt ihan hyvin. Taso sarjassa on juuri niin kova kuin odotettiinkin. Siellä on tosi kova neljän kärki, mutta hyvänä päivänä pystymme voittamaan minkä joukkueen tahansa, Sportin naisten valmentaja Mika Nummi sanoo.

Viime viikolla Sportin naiset osoittivat juuri tämän todeksi kaatamalla neljäntenä olevan Kuortaneen vieraskentällä lukemin 3-2.

– Se oli iso voitto ja antoi meille paljon itseluottamusta, Nummi painottaa.

Tulevana sunnuntaina joukkueet kohtaavat uudelleen Vaasassa ja lauantaina kotiaskissa vastaan asettuu Hämeenlinnan Pallokerho, jonka kanssa Sport taistelee samoista sijoituksista.

Tavoitteena säilyä. Sport pelasi kolme edellistä kautta Mestistä, joten liian suurin haavein joukkue ei tähän kauteen lähtenyt.

– Ensimmäinen tavoite on pysyä sarjassa ilman karsintoja. Silloin kahden joukkueen pitää jäädä taakse. Kesällä nostimme harjoittelumäärää ja myös talvella meillä on jääharjoitukset neljä kertaa viikossa. On ollut erittäin positiivista, että pelaajat ovat kiinnostuneita omasta tekemisestään ja haluavat kehittyä.

Joukkue on nyt seitsemäntenä ja takana on kolme joukkuetta, joten tällä hetkellä tavoite on täyttymässä. Joulun paikkeilla sarja jakautuu kahtia. Viisi ensimmäistä joukkuetta pelaavat oman jatkosarjan ja viisi viimeistä omansa.

– Alemman loppusarjan porkkana on, että voittaja pääsee mukaan pudotuspeleihin.

Tehokas ykkösketju. Sportin joukkueen keski-ikä on vain hieman yli kaksikymmentä vuotta.

– Meillä on myös kaksi 14-vuotiasta mukana. He ovat pelanneet tosi hyvin ja pystyneet pistämään kampoihin selkeästi kokeneempia ja voimakkaampia pelaajia vastaan, Nummi iloitsee.

Nuorten pelaajien on helpompi tulla mukaan aikuisten sarjaan naisten sarjassa kuin miesten sarjassa, sillä naisilla taklaaminen ei ole sallittua.

– Liigassa kuitenkin pelataan kovaa ja taitotaso on korkea. Siellä tulee olympiaurheilijoita vastaan, Nummi muistuttaa.

Sportin tehonaisina ovat häärineet ykkösketjun Pauliina Suoniemi (4+8), Ida Kuoppala (9+2) ja Elina Ojala (5+1).

– He ovat tehneet tosi hyvää jälkeä hyökkäyspäässä. Muut ketjut ovat tasaisesti pystyneet nostamaan tasoaan.

Altavastaajana useimpiin peleihin lähtevä Sport tarvitsee hyvää maalivahtipeliä menestyäkseen. Tolppien välissä vastuuta melko tasaisesti ovat jakaneet Tiia Pajarinen ja Melisa Mörönen.

– Meillä on hyvät maalivahdit ja siihen on helppo rakentaa pelaamista, Nummi iloitsee.

Naisten liigaottelut la 20.10. kello 12.45 Sport-HPK (harjoitushalli 2) ja su 21.10. kello 12.45 Sport-Kuortane (kilpajää).

Jaakko Jokela

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka