Kotiinpaluu halki Euroopan

Kuvataiteilija Tiina Lehtimäki kuuluu niihin, jonka on pakko päästä muihin maisemiin säännöllisin väliajoin ja etenkin Suomen talven pimeään aikaan. Viime syksynä Tiina Lehtimäen ja hänen aviomiehensä Martti Lehtimäen pitkäaikainen haave ulkomailla asumisesta puolen vuoden ajan toteutui vihdoin.

Pariskunta pakkasi kimpsut, kampsut ja koiransa Yodan autoon ja asetti nokan kohti Kanarian saaria. Sieltä oli vuokrattu valmiiksi asunto. Jo aiemmin tutulle saarelle oli hienoa asettua.

– Olemme viihtyneet saarella aina hyvin ja niin nytkin. Elämänmeno on siellä paljon sosiaalisempaa kuin Suomessa. Saarelaiset kyläilevät usein toistensa luona. Ovi kävi aika tiuhaan meilläkin ja myös sukulaisia vieraili luonamme.

Äkkilähtö kotiin

Paluu kotiin Suomeen ja Maksamaalle saaristoon oli suunniteltu maaliskuun loppupuolelle. Espanjaan julistettiin maaliskuun puolivälissä poikkeustila ja ulkonaliikkumiskielto.

– Ulkonaliikkumiskielto tarkoitti sitä, että kaupan luona seisoi Polizia Nacional revolverit vyöllä ja kaupasta tullessa poliisi saattoi tarkistaa ostokset, Lehtimäki kertoo.

Vain kaupassa, pankissa ja apteekissa oli ylipäätään lupa asioida, muuten piti pysyä kotona. Koiran ulkoiluttamisalue oli 30 metriä kodista.

Kun Eurooppa alkoi sulkea rajojaan, Lehtimäet päättivät palata suunniteltua aiemmin kotiin.

– Jo autolautan varaaminen oli vaikeaa ja itse laivamatka myös. Eikä vain siksi, että olen aina merisairas, mutta nyt kaikkien oli pakko olla hyteissä lähes koko 44 tunnin ajan.

Lautan saavuttua Etelä-Espanjaan matkan erikoinen luonne vain vahvistui. Pariskunnan ajettua aution Espanjan läpi pohjoiseen kohti Burgosta selvisi, ettei missään ollut hotellin hotellia avoinna.

Päätös jatkaa saman tien rajan yli Ranskaan Biarritziin oli helppo, mutta lopputulos sama: Ei avoinna olevia yöpaikkoja.

– Nukuimme autossamme. Ajomatka oli silti ikimuistoinen. Moottoritiet olivat lähes tyhjiä, vain joitain rekkoja liikkui, ja maisemat olivat huikeita.

Tyhjät tiet

Paitsi Ranskassa myös Saksan rajalle tultaessa kaikkialla, ei vain moottoriteillä, näytti hyvin tyhjältä.

– Se oli vähän pelottavakin hetki. Alkoi tulla pimeää, emmekä tienneet mihin pysähtyisimme nukkumaan toiseksi yöksi. Huoltamon pihassa olevat santarmit neuvoivat meitä nukkumaan siinä huoltamon pihassa.

Saksassa oli koronasta huolimatta enemmän liikennettä kuin Espanjassa ja Ranskassa.

– Mitä lähemmäs Pohjoismaita tulimme, sitä vapaammaksi kaikki muuttui. Tulimme alueelta, jossa oli rajoitukset olivat olleet hyvin tiukkoja ja ihmisten vapaampi liikkuvuus tuntui kummalliselta, Lehtimäki sanoo. Auto oli viilettänyt kolmen maan läpi kolmessa päivässä lähes kolmisentuhatta kilometriä. Sukulaiset ja ystävät viestittivät, etteivät he varmasti pääsisi suljetun Uudenmaan läpi.

– Rajalla poliisit pysäyttivät meidät. Mieheni vastasi, että menemme kotiin Pohjanmaalle. Asia oli sillä selvä.

Taiteilijan normiarki

Kotona odotti kahden viikon karanteeni ja oma työhuone. Lehtimäki tekee eniten töitä juuri kevät- ja kesäaikaan kotona Suomessa. Matkoilla hän ei työskentele juuri lainkaan.

– Se, miten matkat vaikuttavat taiteen tekemiseeni, tulee näkyviin myöhemmin ja hyvin subjektiivisesti. Matkalla näen ja koen kaikenlaista, mutta taiteessani nuo kokemukset tulevat ulos millä tavoin tahansa, tiedostamattomastikin.

Suomessa poikkeustila jatkuu. Mutta kotisaarella, josta lähikauppaankin on matkaa seitsemän kilometriä, taiteilijaa ei poikkeustila haittaa.

– Tämä on elämää, johon olen tottunut. Tavallisestikin, kun olen kotona ja työhuoneellani, kukaan ei häiritse ja nimenomaan tarvitsen työhöni yksinäisyyden. Mies ja koirakin tietävät, että työtä tekevää taiteilijaa ei kannatakaan häiritä, Lehtimäki nauraa.

Levottomuus lähteä ja kokea uutta ja tavata ihmisiä tulee joka tapauksessa takaisin yhtä vääjäämättömästi kuin pimeys kesän valon jälkeen.

– Tarkoituksena on lähteä taas ensi talveksi pois Suomesta. Matkustaminen kuuluu elämääni, Lehtimäki toteaa.

Pia Timberg