Kolmesta haaveesta syntyi yksi yhteinen Wasa Up

Johannes ja Maria Sumuvuoren mielestä Vaasasta on pitkään puuttunut kunnon sisäkiipeilytilat.

Andreas Närvä puolestaan on haaveillut OCR eli Obstacle Course Racing –urheilulle sisäliikuntatiloista ja Linda Szöke pilatekselle ja acrojoogalle omasta studiosta.

Syksyn aikana avattavasta Wasa Upista on kuoriutumassa suuri ja yhtenäinen urheilukeidas.

– Olen yrittäjäperheestä, enkä siksi koskaan aikonut ruveta yrittäjäksi. Tämä oli kuitenkin ideana niin loistava, että oli pakko yrittää pistää paikka pystyyn ja tässä ollaan, Wasa Upin toimitusjohtaja Johannes Sumuvuori kertoo.

Kaukainen haave

Vuosia sitten sitten Wasa Up oli kiipeilijöiden mielessä kaukainen haave, sillä vaasalaiset kiipeilijät ovat etsineet jo 90-luvusta alusta alkaen sopivaa kiipeilytilaa.

– Tilan pitää tietysti olla korkea, mutta sekään ei ole ainoa kriteeri. Tilojen pitää olla isot ja mahdollisuuksia kiipeilyyn pitää olla moneen suuntaan eikä vain suoraa seinää, Johannes Sumuvuori sanoo.

Ensimmäinen kiipeilijöiden oma tila löytyi vanhoista viljasiiloista Vaasan Academillin vierestä, mutta jo parin vuoden jälkeen kiipeilytilat muuttivat Vaasan vesitornille, jossa oli pohjoismaiden korkein sisäkiipeilyseinä.

– Vesitornista tuli nopeasti kiipeilyseuran sydän, mutta ongelmia siellä oli paljon. Vesitorni oli korkeudeltaan hyvä, mutta tilana erittäin pieni ja talvella älyttömän kylmä. Saatoimme kiipeillä joskus jopa pakkasessa, Johannes Sumuvuori selittää.

Oma kiipeilyseura

Kiipeilijät viihtyivät silti vesitornilla yli vuosikymmenen, kunnes helmikuussa 2017 idea omasta kiipeilyseurasta kypsyi.

– Olimme ulkomailla eräässä sisähallissa kiipeilemässä Johanneksen kanssa. Istuin siellä kahvilassa, katselin Johanneksen kiipeilyä ja mietin, että Vaasakin tarvitsisi tällaisen oman hengailupaikan, Maria Sumuvuori sanoo.

Kahden vuoden aikana he kävivät yhdessä läpi jokaisen korkean tilan keskustan läheisyydeltä.

– Kuulimme kerran huhun, että Academillin kellarissa olisi vanha TV-studio, jossa saattaisi olla riittävästi korkeutta ja pinta-alaa, markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Maria Sumuvuori kertoo.

Hänen mukaansa odotukset olivat monesta takapakista johtuen matalalla, mutta studion ovella suut loksahtivat auki.

– Tila oli täydellinen, mutta aivan liian iso, emme pystyisi millään täyttämään sitä, Maria Sumuvuori kertoo mietteistään.

– Kun kriittisin päätöksenteko oli meneillään, Andreas, joka etsi myös OCR-toiminnalle uusia tiloja, soitti minulle ja lyöttäydyimme yhteen, Johannes Sumuvuori kertoo.

Ainoa laatuaan

Puoli vuotta myöhemmin Wasa Up on avaamista vaille valmis. Kiipeilyseinää on peräti 500 neliötä ja monenlaisia kursseja valmiina. Sumuvuoret odottavat malttamattomina toiminnan aloittamista.

– Tällaista konseptia ei ole vielä Suomessa, joten olemme erittäin innoissamme, Maria Sumuvuori sanoo.

Kiipeilyssä reittejä ja mahdollisuuksia löytyy esimerkiksi boulderseinillä tai itsevarmistavilla köysiseinillä.

– Kiipeilyn lisäksi on OCR-tilat eli esteratajuoksuun liittyviä esteitä, joihin kuuluu korkeiden seinien yli kiipeämistä, köysissä tai renkaissa roikkumista, ryömimistä sekä raskaiden esineiden vetämistä ja nostamista, Johannes Sumuvuori kertoo.

Hänen mukaansa acrojooga ja pilates tasapainottavat ja yhdistävät hyvin muita lajeja, sekä tuovat hyvää lisää halliin.

– Kaikki lajit on tarkoitettu kaikenikäisille ja kaikentasoisille yksilöille ja ryhmille. Omia varusteita ei välttämättä tarvitse, Johannes Sumuvuori sanoo.

Emilia Kovanen