Kokemusten kautta kiinni työelämään

Valtakunnallinen lastensuojelujärjestö EHJÄ ry on viimeisen neljän vuoden aikana tukenut 14–29-vuotiaita maahanmuuttajanuoria kohti työelämää.

Hiljattain päättynyt Kannustavat Kokemukset -projekti on ollut rakentamassa 163 onnistumistarinaa, joissa nuori ja työnantaja ovat löytäneet toisensa.

Projektipäällikkönä toimineen Mari Karjanlahden mukaan työllä on iso merkitys siinä, kuinka maahanmuuttajataustaiset nuoret pääsevät kiinnittymään suomalaiseen yhteiskuntaan.

– On mahtavaa, että jo 14-vuotiaat ovat niin motivoituneita ja kiinnostuneita työelämästä. Lyhytkin työkokemus vie elämässä eteenpäin, kun nuoret saavat myönteisiä kokemuksia erilaisista töistä.

Esimerkillisiä onnistumisia

Lähihoitaja Abdirahman Oladin tarina on esimerkillinen. Hän selätti opintojen alkuvaiheen haasteet, oppi suomen kielen ja työskentelee nyt keikkatöissä kolmessa eri palvelutalossa.

– Opinnot tuntuivat aluksi vaikeilta. En pärjännyt kokeissa ja kursseilla tehtiin vaikeita töitä, joita en ollut koskaan tehnyt. En kuitenkaan luovuttanut ja pikkuhiljaa kaikki lähti sujumaan.

Olad valmistui lähihoitajaksi viime keväänä.

– Olen esimerkkinä myös nuoremmille sisaruksilleni. Veljenikin on opiskellut lähihoitajaksi ja haluaisi vielä jatkaa opintoja sairaanhoitajaksi.

Oman alansa löytänyt Olad nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Hänen tukenaan työskennellyt Karjanlahti iloitsee nuoren onnistumisista.

– On ollut mahtavaa seurata, miten Abdi on rohkaistunut ja ollut itsenäisesti yhteydessä yrityksiin. Työhaastatteluissa hänet on otettu hienosti vastaan ja töitä on löytynyt hyvin.

– Kun nuoret näkevät toistensa onnistumisia, he saavat uskoa myös itseensä. Nuoret ovat kiinnostuneita erilaisista ammateista. Jokaiselle löytyy oma paikkansa, kun vain luottaa omaan osaamiseensa, Karjalahti vakuuttaa.

Aktiivisia ja innostuneita

Karjanlahti toimii sillanrakentajana nuorten ja yritysten välillä. Apua ja tukea on saatavilla aina, kun sitä tarvitaan. Tällä hetkellä on käynnissä esimerkiksi kesätyöryhmä.

– Autamme nuoria tekemään ansioluetteloa ja hakemaan työpaikkoja. Puhumme paljon suomalaisen työelämän tavoista ja säännöistä. Jokaiselle nuorelle soisi työpaikan, sillä he ovat todella aktiivisia ja innostuneita.

Yrityksillä on monia mahdollisuuksia työllistää nuoria. Suosittua on ollut muun muassa kahden viikon Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu, josta 14–17-vuotiaat saavat palkaksi noin 350 euroa.

Yritykset, jotka tahtovat työllistää nuoria, voivat olla Karjanlahteen yhteydessä vuoden ympäri.

– Nuoret oppivat nopeasti, kun heitä opettaa työpaikoilla. Toisaalta myös yritykset voivat oppia nuorilta paljon, sillä kotoutuminen on aina kaksisuuntaista.

Raija Koivisto