Uutiset

Koiratarhalla kaikki hyvin

Yrittäjä Niina Männistö ja Elvis-koira haaveilevat jo muutosta Maalahteen, jossa koiria odottavat monipuoliset lenkkeilymaastot. Kuva: Emilia Lehtonen
  • Vaasa

Portista sisään astuessa vastassa on moniääninen haukkukuoro. Koiratarha Kulkurin asukkaat ovat kovin kiinnostuneita pihan liikkeistä.

Toimistokopissa vastaan tulee Enna-kissa.

Minimanin kupeessa sijaitseva Kulkuri on Vaasan, Mustasaaren, Maalahden ja Vöyrin virallinen löytöeläinpaikka ja hoitola. Ehkä juuri siksi tarhan jokseenkin boheemi ulkoasu aiheuttaa ohikulkijoissa ihmetystä, jopa huolta.

Eläimet viihtyvät

Koiratarhan yrittäjä Niina Männistö muistuttaa, että eläimet eivät piittaa hieman ränsistyneistä oloista. Niille on tärkeintä, että perustarpeista huolehditaan.

– Moni on esimerkiksi yllättynyt kuullessaan, että koirilla on omat sisätilat ja että ne pääsevät täällä uloskin.

Kodittomia koiria tarhalla on tällä hetkellä kymmenisen kappaletta. Lisää olisi kuitenkin jatkuvasti tulossa.

– Nytkin on jonossa koiria. Niitä tulee paljon, mutta myös lähtee usein, kun löytyy sopiva koti, Männistö toteaa.

Kissoja Kulkurissa on noin kolmekymmentä. Niistä osa on kuitenkin kotihoidossa, eli kaikki eivät ole konkreettisesti tarhalla.

Männistö kertoo kissojen tilanteen olevan nyt yllättävän hyvä. Tänä syksynä kissoja on tullut hänen mukaansa “aivan järkyttävä määrä”, mutta moni on onneksi löytänyt nopeasti uuden kodin.

Eläimet vaikuttavat hyvinvoivilta. Mahdollisten ennakkoluulojen ja huolen hälventämiseksi Männistö toivottaakin kaikki tervetulleiksi tutustumaan eläimiin ja niiden oloihin tarhalla.

Tulevaisuudessa vierailijoiden on suunnattava Maalahteen, mikäli kaikki menee yrittäjän suunnitelmien mukaan.

Haaveena muutto

Kulkurin paikalla on ollut vastaavanlaista toimintaa jo 50 vuotta. Arvo Alakero oli ensimmäinen, joka rakensi tontille tarhoja kulkukoiria varten. Männistö on vastannut yrityksestä vuodesta 2006 lähtien.

Muutto on kuitenkin ollut yrittäjän haaveena jo jonkin aikaa. Uusi tonttikin on jo olemassa Maalahden metsikössä. Ainoastaan rahoitus puuttuu.

Muuttoprojektin vauhdittamiseksi Kulkuri ottaa lähiviikkoina avuksi Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun, jonka kautta yksityishenkilöiden on mahdollista osallistua hankkeen rahoittamiseen.

Samaisen joukkorahoituspalvelun avulla on viimeaikoina saatu kasaan merkittäviä rahasummia. Esimerkiksi Vaasan Kissatalo sai alkuvuodesta kerättyä Mesenaatin avulla jopa yli 80 000 euroa.

Tarkemmat tiedot Kulkurin rahoituksen yksityiskohdista ja tavoitesummasta selviävät lähiviikkoina.

Emilia Lehtonen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka