Uutiset

Koirahieronta edistää eläimen hyvinvointia

Heidi Hannus toimii koulutettuna koirahierojana. Myös Hannuksen omat koirat, portugalinpodengot Simo ja Sauli pääsevät nauttimaan hieronnan hyvistä vaikutuksista. Kuva: Raija Koivisto
  • Vaasa

VIIKON VIERAS: Muutama vuosi sitten Heidi Hannus ihastui vanhempiensa naapurissa portugalinpodengoon. Hannus otti yhteyttä kasvattajaan ja kävi katsomassa jäljellä olevaa pentua, joka sulatti hänen sydämensä.

– Ensin meille tuli Simo, joka sai vielä myöhemmin kaverikseen Saulin. Niiden myötä olen täysin hurahtanut koiriin ja kouluttautunut alalle koirahierojaksi.

Monipuoliset opinnot. Hannus valmistui Kauhajoelta koulutetuksi koirahierojaksi. Hän laittoi oman koirahierontayrityksen pystyyn jo opintojen loppusuoralla keväällä 2017.

– Ensin ajattelin suorittaa opinnot omien koirien kehonhuoltoa ajatellen. Opintojen aikana hoidimme kymmeniä projektikoiria, ja ajatus omasta yrityksestä alkoi pyörimään mielessäni.

Tällä hetkellä Hannus suorittaa koirahieronnan ammattitutkintoa.

– Teen parhaillaan tutkintonäyttöjä ja valmistun vielä kevään aikana. Halusin opiskella ammattitutkinnon, koska se avaa lisää portteja eteenpäin alalla. Opintojen avulla pysyn ajan hermolla, ja voin paremmin palvella asiakkaitani.

Joulukuussa Hannus valmistui myös homekoiraohjaajaksi.

– Koulutukseen otettiin mukaan neljätoista koirakkoa, ja Simo oli mukanani opinnoissa. Koirilla on hajuaistisoluja noin neljäkymmentä kertaa enemmän kuin ihmisellä. Nenätyöskentely on koirille hyvin luontaista ja mielekästä.

Omakohtaisia kokemuksia. Hannus työskentelee päätoimisesti isossa teollisuusalan yrityksessä esimiehenä. Koirahierontaa hän on tehnyt päivätöiden ohella pari kolme iltaa viikossa.

– Koirahieronnassa luottamuksen rakentaminen on tärkeää. Teen asiakkaille kotikäyntejä, sillä koti on koiralle tuttu ympäristö. Kotioloissa tilanteen saa nopeasti rennoksi.

Hannus on kartuttanut osaamistaan myös koirien jäsenkorjauksella ja lihaskalvohieronnalla. Laserhoidon tehokkuudesta hänellä on omakohtaistakin kokemusta.

– Lasi viilsi taannoin Simon anturan auki. Anturan haavat ovat yleensä vaikeasti hoidettavia, mutta laserilla annetun kolmen hoitokerran jälkeen tassu oli jo hyvässä kunnossa.

Sivelyä kotihoitona. Koirien hieronta- ja hoitotarpeet ovat aina yksilöllisiä. Omistajat voivat huomata koirallaan esimerkiksi lihasjumeja.

– On tärkeää, että hierontaan ja hoitoihin hakeudutaan ennalta hyvissä ajoin. Niiden avulla voidaan vaikuttaa koiran terveydentilaan ja ennaltaehkäistä tapaturmiakin eri harrastelajeissa.

Hierontaa ei kuitenkaan hänen mukaansa suositella, jos koira on esimerkiksi kuumeessa.

– Koirienkin tulee palautua hieronnasta, sillä se on verrattavissa kovaan urheilusuoritukseen.

Hannus antaa käynneillään kotiohjeita. Hän opastaa asiakkaitaan, miten kotona voi huolehtia koiran hoidosta esimerkiksi hieronnan sivelyotteilla.

– Myös kylmä- ja lämpöhoidot ovat hyviä kotihoitoja.

Aktiivista harrastamista. Hannus harrastaa aktiivisesti omien koiriensa kanssa. Hometyöskentelyn lisäksi koirat rakastavat pitkiä metsälenkkejä. Simo ja Sauli kilpailevat muun muassa vinttikoirakokeiden maastojuoksussa.

Maastojuoksussa on 500-1000 metriä pitkä mutkainen rata, jossa kaksi koiraa kisaavat juosten moottoriohjatun vieheen perässä. Portugalinpodengo on alkukantainen rotu, ja maastojuoksu on niille käyttövalioitumislaji.

– Mietin koiran kisakalenterin tarkasti, jottei koiraa rasiteta yhdellä lajilla liikaa. Viime vuonna Simo osallistui neljään kisaan, voittaen niistä kolme. Tänä vuonna myös puolitoistavuotias Sauli pääsee virallisesti kisaamaan.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka