Uutiset

Kissani Jugoslavia sukeltaa syvälle

Kissani Jugoslavia -esityksessä lavarakenteet on rakennettu keskelle Julia-salia. Katsojat istuvat näyttämöalueen molemmin puolin ja pääsevät siten hyvin lähelle esitystä. Kuva: Linus Lindholm
  • Vaasa

Ikkuna-kritiikki

Vaasan kaupunginteatterin syyskauden käynnisti Kissani Jugoslavia -näytelmä, joka vähintäänkin hämmentää ja hieman jopa ahdistaa. Lehdistön ensi-illassa eräs katsoja kiteytti esityksen hyvin ”Tosi diippiä” -lausahdukseen.

Näytelmässä sukelletaan syvälle entisestä Jugoslaviasta kotoisin olevan parikymppisen Bekimin mieleen, hänen kasvutarinaansa. Hän on Suomessa muukalainen, joka on imenyt itseensä pelkoa ja häpeää. Nuorimies kokee olevansa erilainen kuin kantaväestö ja hän on homo.

Pajtim Statovcin esikoisromaanin perustuvassa näytelmässä hämmentynyt ja pelokas Bekim etsii paikkaansa, muistot ja kohtaamiset isän ja äidin kanssa piinaavat ja välillä lohduttavat nuorenmiehen mieltä. Rakkaudenkaipuu altistaa hänet väkivallalle.

Lava katsomon keskellä

Ensimmäisellä puoliajalla Riku Innamaan ohjaama esitys kohdistaa katseensa päähenkilö Bekimiin ja hänen äitiinsä. Bekimin ja Emine-äidin tarinat rullaavat vuorotellen eteenpäin. Paikka paikoin hyppäykset tapahtuvat niin nopeasti, että on vaikea pysyä tarinassa mukana. Loppua kohden alun hyppely kuitenkin parsiutuu kokoon, ja tarina hahmottuu.

Vieraileva näyttelijä Hannes Mikkelsson uppoutuu rooliin suurella intensiteetillä ja on uskottava. Katsomon keskelle rakennettu, salin poikki kulkeva esiintymislava tuo tapahtumat lähelle katsojia. Mikkelsson tekee Bekimin tunteet lähes kirjaimellisesti käsin kosketeltaviksi.

Totutusta poikkeava lavastus sekä dramaattinen valo- ja äänimaisema imaisevat katsojan keskelle tapahtumia. Lavastus elää voimakkaasti tarinassa mukana. Punainen väri hehkuu Anna Lemmetti-Vierin esittämän Eminen kohtauksissa, joissa hän kasvaa pienestä tytöstä suomalaisessa lähikaupassa työskenteleväksi naiseksi.

Näytelmää katsoessa on vaikea pysytellä irrallisena katsojana. Minulla on koko ajan tunne kuin katsoisin näytelmää sen sisältä, en ulkopuolelta.

Herkullinen kissa

Ahdistavaan tunnelmaan tulee valoa, kun Bekim tapaa homoklubilla kissan. Kissan kengissä liikkuu viehkeän maskuliinisesti Ville Härkönen, jonka roolisuoritukselle on annettava extra-aplodit.

Värikäs ja eläväinen homokissa on kuin kameleontti, joka viihdyttää, pelottaa ja kummastuttaa. Rooli on herkullinen ja kuin tehty Härköselle. Härkösellä on näytelmässä kaksi muutakin roolia, hän rakastuu Bekimiin sekä jugoslavialaisena Ardina että suomalaisena Samina.

Sami tuo lavalle valoa ja rakkautta, hetken olen onnellinen Bekimin puolesta. Sami on hengähdystauko.

Julmuus ja rakkaus

Kissan lisäksi maagisella realismilla väritetyssä tarinassa sihisee myös käärme, jota esittää Jari Hietanen. Bekim rakastaa käärmettään, mutta Kissa ei voi sietää käärmettä, joten se sysätään terraarioonsa sihisemään ja toistamaan lausetta ”Kunnes sinä pudotat minut terraarion pohjalle”. Käärmeen ja kissan kohtaamiset tuovat näytelmään ripauksen huumoria.

Toinen puoliaika tuo esille Bekimin tyrannimaisen isän, Bajramin (Jari Hietanen). Välillä hänen syvissä vesissä uivat monologinsa tuntuvat irrallisilta osilta tarinaa, mutta Hietanen onnistuu erinomaisesti välittämään kuvan väkivaltaisesta maahanmuuttajamiehestä, joka soimaa itseään siitä, ettei jäänyt Kosovoon ”kuolemaan sotaan”.

Kissani Jugoslavia on voimakas tarina, jossa julmuus ja rakkaus kietoutuvat yhteen. Tarina ei etene perinteisessä kronologisessa järjestyksessä ja sen seuraaminen on ajoittain hieman hankalaa, mutta ennen kaikkea Kissani Jugoslavia on tunnelmiltaan erittäin rikas esitys. Astuin teatterista pihalle ihmetellen ”Mitä juuri tapahtui?”

Katja Lahti

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka