Maatilalla kasvanut, laihialainen Paula Nivukoski kirjoittaa kirjoja autioilla saarilla ja yksinäisillä rannoilla. Näin hänet esittelee kirjakustantamo Otava, joka on julkaissut molemmat hänen kirjoittamansa kirjat.
Nivukosken uusin teos Mainingin varjo näki päivänvalon 27. elokuuta. Viikkoa ennen julkaisua siitä otettiin jo uusi painos.
– Kustantajani ei muista vastaavaa tapahtuneen aiemmin, Nivukoski kertoo.
Uudesta kirjasta irti päästäminen oli hänen mukaansa vaikeaa.
– Olen tehnyt työtä sielullani. Ensiversion tekoon meni vuosi, ja toinen muokkaukseen. Yhtäkkinen irrottautuminen vaatii prosessoitumista, se tapahtuu pikkuhiljaa. Julkaisupäivänä join kyllä samppanjaa vaahtokylvyssä, hän hymyilee.
Esikoinen lumosi
Viime vuonna ilmestynyt esikoisteos Nopeasti piirretyt pilvet lumosi lukijat ja muun muassa Aamulehti povasi siitä kirjakevään tapausta. Teos raivasikin tiensä lukijoiden sydämiin, sitä on Otavan mukaan myyty tähän mennessä lähes 5 000 kappaletta.
Tämän luulisi asettavan paineita Nivukosken harteille, kun uutukainen putkahti maailmaan.
– En tuntenut paineita kirjoittaessani, sillä olin aloittanut sen kirjoittamisen jo ennen kuin sain kustannussopimuksen ensimmäisestä. Tekstiä oli jo aika paljon olemassa, kun esikoinen julkaistiin. Kirjoitin niitä pitkään rinta rinnan, Nivukoski kertoo.
– Totta kai mietin ja jännitän, vertaillaanko uutta kirjaani esikoisteokseeni. Tähän mennessä omiin korviini kantautunut palaute on, että uutukainen on edellistäkin parempi. Se toki hivelee kirjailijaegoani, hän naurahtaa.
Nivukoski ei juurikaan mieti kirjansa menestystä.
– Minusta on lähinnä epärealistinen ajatus, että ihmiset muualla lukevat kirjaani. En ajattele sitä, kun menen työhuoneelle kirjoittamaan. Olen tietenkin iloinen, että kirjojani ostetaan ja luetaan, hän toteaa.
Hän korostaa, ettei pidä itsestäänselvyytenä, että kaikki pitäisivät hänen kirjoistaan.
– Jokainen lukee kirjoja oman kokemuksensa kautta. Vaikka yksi tykkäisi, ei voi tietää, mitä seuraava ajattelee, Nivukoski summaa.
Nyansseja tosielämästä
Mainingin varjo -kirjan idea ”humahti” Nivukosken mieleen toissa kesänä, kun hän ajeli puimurilla isänsä pellolla.
– Perustarina tuli mieleeni välähdyksenä ja kuvana, jossa näin päähenkilön ja saaren. Vietin sinä kesänä paljon aikaa saaristossa, ja koin sen omaksi sekä puhuttelevaksi miljööksi. Perustarina oli selvä, sivujuonteet tulivat tekstiin kirjoittaessa, hän kuvailee.
Tarinan sielu on Nivukosken mukaan kirkkoherran tytär Evalina, joka taipuu papan tahtoon, kunnes rakastuu nuoreen kalastajaan, Andersiin. Ankara isä ei ikimaailmassa hyväksyisi Andersia vävyksi, joten nuoripari karkaa kaukaiselle luodolle. Taakse jää paitsi papan varjo myös rakas sisko ja äiti. Muistot eivät jätä Evalinaa rauhaan.
– Menneisyys on läsnä kaikissa tilanteissa, sitä ei pääse karkuun ennen kuin sen kohtaa. Kirja on ikään kuin Evalinan kasvukertomus. Andersin menneisyyteen ei juuri kajota, hän on vakaampi hahmo. Vaikka tarina on täysin fiktiivinen, tekstiin tarttuu nyansseja tosielämästä. En vain ole niistä kauhean tietoinen, Nivukoski summaa.
Saariston tunnelmia
Kirjan tarina piirtyy saaristoon, ja sinne Nivukoski sanoo usein myös hakeutuneensa kirjoittamaan.
– Rannoilla maistelin fiiliksiä. Jos oli sumuista, loin kohtauksia, joissa on sumua. Kuvailin tunnelmia ja tuoksuja ympäriltäni.
Nivukoski kuvailee kirjan valmistumista erikoiseksi kokemukseksi.
– Tosi henkilökohtainen tekeminen muuttuu lopulta esineeksi. Silloin sieluni tuote muuttuu muille henkilökohtaiseksi. On tosi mykistävää ja käsittämättömän hienoa, että ihmiset ovat kiinnostuneita kirjastani.
Hän viimeisteli teoksensa Tove Jansonin kesäsaarella, Klovharussa.
– Se oli mielettömän hieno kokemus. Aloitin viikon lukemalla käsikirjoitukseni merelle. Tarina tuntui sopivalta, meri tekstissä tuntui samalta kuin meri edessäni. Olen aina haaveillut Klovharuun pääsystä. Minua viehättää Janssonin tapa kuvata merta, hän pitää sitä yhtenä henkilöhahmona. Meri on minunkin teoksessani melkein kuin henkilö, Nivukoski pohtii.
Kirja elää omaa elämäänsä
Kirjoittamisessa hienointa on Nivukosken mielestä se, kun hän pääsee tekstiin sisään ja se alkaa elämään omaa elämäänsä.
– Silloin ei tunnu, että keksii tarinaa, vaan kirjaa sitä ylös, hän kuvaa.
Nivukoskella on jo uusi projekti menossa.
– Se on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Kyseessä on kirja, mutta erilainen. Siinä saan tutkia maailmaa taas eri kulmasta ja sovitella sitä sanoiksi ihan uudella tapaa. Loppusyksystä saan kertoa lisää.
Samaan aikaan, kun hänen katseensa kiintyy uuteen, hyvästelee hän vielä vanhaa.
– Kun kirja on itselle valmis, se alkaa olemaan olemassa lukijoille. Kirjan elämän alkaa, kun sen päästää käsistään.
Katja Lahti
