Vaasan kaupunginteatteri, näytelmän Kekkosen tytär lehdistön ensi-ilta 14.2.
Käsikirjoitus: Taina Latvala, ohjaus ja lavastus: Erik Kiviniemi, rooleissa: Emmi Kangas, Anna Lemmetti-Vieri, Jari Hietanen, Ville Härkönen, Topi Kohonen ja Anna Pukkila.
Tasavallan presidentti Urho Kekkosta pidettiin suurena naistenmiehenä. Maine elää yhä vahvana, ainakin Vaasan kaupunginteatterin tuoreessa näytelmässä Kekkosen tytär. Vaikka näytelmä on sijoittunut nykyaikaan ja Lapualle, eletään siinä yhä vahvasti Kekkosen aikaa.
Edesmenneen presidentin kuvat täyttävät lapualaisen pohjalaistalon kirjahyllyn. Talon emäntä, leskirouva Maija Vähä-Peltola (Anna Lemmetti-Vieri) puhuu päivittäin suurella paatoksella ”ihanasta” Kekkosesta. Talon aikuiset lapset ovat korviaan myöden täynnä suurmiehen nimeä, äidin ihailu herättää lähinnä kyllästyneitä reaktioita.
Höperö Maija paljastaa puolihuolimattomasti jotain, joka muuttaa lähipiirin suhtautumisen kertaheitolla. Kekkosesta tulee hyvinkin kiinnostava hahmo, kun selviää, että toinen Maijan tyttäristä on presidentin lehtolapsi. Emäntä halaa Kekkosen kuvaa ja muistelee 1960-luvun loppupuolen tapahtumia. Hän kertoo ensikohtaamisestaan presidentin kanssa tämän maakuntakierroksen aikana. Tämä kohtaaminen johti lähempää tuttavuuteen ja sen seuraus on nyt viisikymppinen Kata-tytär (Emmi Kangas), joka on työttömäksi jäämisensä jälkeen majoittunut äitinsä sohvalle.
Tarina elää ja muuttuu
Vuosikymmeniä vaietun salaisuuden paljastuttua, näytelmässä alkaa henkeä salpaava tapahtumaketju, joka tekee työttömästä maisteristyttärestä lähes tasavallan presidentin. Tarina elää ja muuttuu koko ajan. Katsojat pidetään jännityksessä loppuun asti, onko tavallinen lapualainen Kata Vähä-Peltola oikeasti Kekkosen tytär.
Tarina kutkuttelee nauruhermoja nopeasti vaihtuvien kohtausten aikana. Lapualaislähtöinen käsikirjoittaja Taina Latvala tuntee hyvin kotikontunsa ja murteensa. Leveällä pohjalaismurteella esitetty dialogi on uskottavaa ja hersyvää. Mehevä murre hivelee ainakin pohjalaisia korvia, mutta hauskuuttaa taatusti kauempaakin tulevia katsojia.
Komian murteen katkaisee aika ajoin Maijan kodinhoitaja Vladimirin (Topi Korhonen) vahva venäjänaksentti. Vladimir sekoittaa tahtomattaan pakkaa siinä määrin, että hänen läsnäolonsa uhkaa yhtä sun toista näytelmän hahmoa. Lopulta hänet palautetaan pikajunalla Venäjälle, ainakin hetkeksi.
Latvala nitoo lähes nerokkaalla tavalla vanhan ja uuden ajan yhteen vahvalla kerronnalla, muisteloiden ja nykytapahtumien virratessa katsojien edessä.
Jatko-osaa odotellessa
Näytelmästä löytyy niin komedian kuin draaman ainekset, loppua kohden esitys yltyy jopa farssiksi. Parituntiseen esitykseen mahtuu paljon ihmissuhdekiemuroita, jotka maadoittavat näytelmän vakavampienkin aiheiden pariin. Siinä pureudutaan komedian keinoin esimerkiksi homouteen ja pettämiseen.
Yhtenä keskeisenä teemana näytelmässä on omien rajojen asettaminen ja itsensä tunteminen. Ohjauksesta ja lavastuksesta vastaava Erik Kiviniemi on onnistunut molemmissa tehtävissään kiitettävästi. Lavastus on yksinkertainen ja toimiva, tarinaan sopivan käytännöllinen. Katsoja tuntee istuvansa pohjalaistuvassa läpi näytelmän, välillä katsellaan Kauniita ja rohkeita, välillä uutisia ja koko ajan tekisi mieli istahtaa Maijan kiikkustuoliin.
Juonenkäänteitä on paljon, ja lopulta tarina jää sen verran auki, että tilaa olisi vaikka jatko-osalle.
Katja Lahti
